Samsung myynyt jo 600 000 Galaxy Tabia

Kirjoittaja Teemu Laitila,

Samsung myynyt jo 600 000 Galaxy Tabia
Samsung on kertonyt myyneensä jo 600 000 kappaletta Android 2.2 -käyttöjärjestelmään perustuvaa Galaxy Tabia. Ilmoitus on vastaveto aiemmille analyytikoiden arveluille, joiden mukaan Samsung olisi joutunut rajusti vähentämään tablet-laitteensa tuotantomääriä odotettua heikomman kysynnän vuoksi. Aiemmin uutisoitiin myös Samsungin laskeneen Galaxy Tabin hintaa Euroopan alueella.

Galaxy Tab julkaistiin Italiassa jo lokakuun puolivälissä ja muualla maailmassa muutama viikko sitten. Samsungin julkaisemien lukujen perusteella Galaxy Tabia on myyty sen kotimarkkinoilla Koreassa noin 30 000 kappaletta ja loput sekä Euroopan että Pohjois-Amerikan markkinoilla.

Galaxy Tabin julkistuksen aikaan Samsung suunnitteli myyvänsä miljoona laitetta tämän vuoden puolella. Nykyisellä tahdilla tavoite on hyvinkin saavutettavissa. Vertailun vuoksi Apple on myynyt huhtikuussa julkaisemaansa iPadia runsaat 7 miljoonaa kappaletta.

Kommentoi uutista