AfterDawn logo

AMD varoitti tuloksen heikkenemisestä

Teemu Laitila Teemu Laitila

AMD on ilmoittanut, että 25.9 virallisesti päättyvän kolmannen neljänneksen tulos jää odotettua matalammaksi. AMD odottaa liikevaihdon laskevan jopa 4% verrattuna edelliseen neljännekseen, jonka liikevaihto oli 1,65 miljardia dollaria. Ilmoitus tuloksen heikkenemisestä oli yllättävä, sillä aiemmin AMD ennusti plussan puolelle päätyviä lukuja.

Syyksi tuloksen heikkenemiseen AMD kertoo odotettua heikomman kysynnän koko markkinoilla, mutta tulosta laskee erityisesti heikko menestys kannettavien tietokoneiden myynnissä Länsi-Euroopan ja Pohjois-Amerikan alueilla.

Arvioiden mukaan AMD:n Inteliä heikompi tarjonta vähävirtaisten prosessorien sarjassa vaikeuttaa sen prosessoreilla varustettujen kannettavien myyntiä. Toisissa arvioissa syynä heikkoon myyntiin pidetään myös tablet-koneiden ja erityiesti Applen iPadin kasvanutta suosiota.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT