AfterDawn logo

HTC:n tablet-suunnitelmista lisätietoa

Teemu Laitila Teemu Laitila

Taiwanin elektroniikkateollisuutta hyvin tunteva Digitimes-sivusto kertoo, että kannettavien tietokoneiden valmistaja Pegatron olisi saanut HTC:ltä tilauksen tablet-laitteen valmistamiseksi. Huhuja HTC:n valmistelemasta tabletista on liikkunut jo pitkään ja Digitimesin uusin tieto sopii hyvin kuvaan. Pegatron ei kuitenkaan ole suostunut kommentoimaan asiaa.

Digitimesin saamien tietojen mukaan HTC:n tuleva tablet-kone perustuisi Nvidian Tegra 2 -siruun ja käyttöjärjestelmänä toimisi Android. Näytön koosta ei ole tietoja, mutta se on luultavasti ainkin 10", sillä tarkkuudeksi on ilmoitettu 1280x720, mikä on kohtalaisen korkea 7" näytölle. Muita ominaisuuksia ovat 32 GB muistikortti ja 2 GB sisäistä muistia. Myös WiFi, GPS ja Bluetooth on suunnitteilla.

Nvidian Tegra 2 -alustan ansiosta laitteen multimediasuorituskyky olisi huomattavasti esimerkiksi nykyisen sukupolven iPadia edellä. Ohjelmistopuolelle lupaillaan Chrome-selainta ja lisäohjelmien lähteeksi Android Markettia.

Digitimesin arvion mukaan laitteen hinta on noin 790 dollaria, mikä on kohtalaisen kallis ainakin ilman operaattorin kytkysopimuksia. Julkaisuajankohta on näillä näkymin vuoden 2011 ensimmäinen neljännes.


Cnet huomauttaa, että ensi vuoden alkuun on luvassa muitakin tablet-julkistuksia. Motorolan huhuttu Everest-tabletti on suunniteltu alkuvuodeksi, Galaxy Tab on alkuvuonna vielä kohtalaisen uusi tulokas ja Appleltakin odotetaan iPadin toista sukupolvea. Pienemmistä valmistajista myös Archos on luvannut julkaista koko sarjallisen Android-tabletteja.

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.