Rekisteröidy | Kirjaudu sisään

Ensimmäinen MeeGo-tabletti kauppoihin syyskuussa

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 5.9.2010 17:23 Kommentteja (4)

Ensimmäinen MeeGo-tabletti kauppoihin syyskuussa Saksalainen WeTab-niminen yhtiö on ilmoittanut, että sen jo aiemmin julkaistu yhtiön nimeä kantava tablet-tietokone perustuu MeeGo-käyttöjärjestelmään ja saapuu kauppoihin syyskuussa. Androidia ja ARM-prosessoreita käyttäviä tabletteja on julkaistu viime aikoina useita, mutta WeTab lienee ensimmäinen virallinen MeeGoa käyttävä tabletti.
Yhtiö on aiemmin puhunut tiedotteissaan vain Linuxiin perustuvasta WeTab OS -järjestelmästä, mutta viime viikolla Intelin lehdistötilaisuudessa yhtiö vahvisti, että käyttöjärjestelmänä on nimenomaan MeeGo.

WeTabin näyttö on 11,6" kokoinen ja käyttää kokoluokassaan tarkkaa 1366x768 resoluutiota. WeTabissa MeeGoa pyörittää Intelin 1,66 GHz Atom N455 -prosessori, siitä löytyy 16 gigatavua tallennustilaa, 1.3MP web-kamera, kortinlukija, kaksi USB-porttia ja Bluetooth 2.1 sekä WiFi.

Valmistaja lupaa laitteen akun kestävän käytössä kuusi tuntia, mikä ei ole parhaasta päästä kokoluokassaan.

WeTabista löytyy myös versio, jossa sisäistä tallennustilaa on kasvatettu 32 gigatavuun ja josta löytyy HDMI-ulostulo ja tuki teräväpiirtovideon pyörittämiselle sekä 3G. Pienemmällä tallennustilalla ja ilman 3G:tä tuleva tabletti maksaa 449 euroa ja kalliimpi malli 659 euroa.

NewGadgets.de-sivuston ihmiset pääsivät kokeilemaan laitetta:



Edit: Hinnat molemmille malleille lisätty uutiseen.


Lisää uutisotsikoita

Kirjoita kommentti

4 kommenttia

15.9.2010 18:08

No jo on itseään toistavasti kirjoitettu uutinen.

25.9.2010 18:12

Josko tästä lähtis sit tulee noita MeeGo tabletteja vähä enemmän. Vois jonkun vähä halvemman leffoja varten vaikka hankkiakki.. Mitää 900e en varmasti maksa tollasesta lelusta..

Tähänkin ois periaattessa voinu lyyä sen 2-ytimise version atomista ja akkukestokin vois olla parempiki mut ihan fiksun olone ja käyttis näytti kohtuu hyvältä. Vähän ehkä nyki.

35.9.2010 19:00

http://www.amazon.de/WeTab-Zoll-Tablet-P...TF8&s=computers

569,00 euroa maksaa Saksan Amazonissa 3G versio.

http://www.amazon.de/WeTab-Zoll-Tablet-P...TF8&s=computers

449e ilman 3G:tä ja 16g tallennustilalla.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 5.9.2010 @ 19:09

46.9.2010 13:45

Tuplaytimistä Atomiahan noihin ei kannata missään nimessä laittaa, koska se vie virtaa 1,5 x yksiytimistä enemmän, eli lyhentää akun kestoa 30% tai vaatii painavamman tehokkaamman akun. Tuplaytimiselle ei ole noissa myöskään yhtään mitään käyttötarvetta.

Tuollainen toimisi aika hyvin mummulla tai papalla näköpuhelinkäytössä lastenlastensa kanssa, jos vain mobiililaajakaistaa tuolle 3G:lle on saatavilla.

Kirjalukulaitteeksihan tuo on kooltaan valitettavasti käsille liian raskas, mutta sylissä tai tuessa pidettävänä ihan toimiva ja dvd-tasoisten leffojen katseluunkin tietysti omiaan, kunhan nettileffoja jostain palvelusta vain saadaan. Ja toimiihan tuossa ilmeisesti Ylen Areenakin.

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä Tom's Hardware Suomi-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään Tom's Hardware Suomi-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen Tom's Hardware Suomi -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Uutisarkisto

Sisältösyötteet

Tuoreimmat uutiset RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tietokone nopeammaksi -opas