AfterDawn logo

Intel laski vuoden kolmannen neljänneksen tulosennustettaan

Teemu Laitila Teemu Laitila

Intel laski tänään tulosennustettaan kuluvan vuoden kolmannen neljänneksen osalta. Yhtiön mukaan syynä laskuun on odotettua heikompi tietokoneiden kysyntä kypsillä markkinoilla. Intel ennustaa tuloksen jäävän 11 miljardiin dollariin aikaisemman 11,2 - 12 miljardin sijaan.

Yli 80% maailmalla myydyistä tietokoneista sisältää Intelin sirun. Markkinatutkimusyhtiö IDC ennusti viime kuussa, että PC-markkinoiden kasvu hidastuu kahdella viimeisellä neljänneksellä. Alkuvuoden kasvu oli voimakkaampaa johtuen lamasta toipumisen vaikutuksista.

Myös PC-valmistajat ovat ennakoineet hidastuvaa kuluttajamarkkinoiden kasvua loppuvuodeksi, lukuun ottamatta mahdollista nousua joulun aikaan. Yritysmarkkinat sen sijaan kasvavat tasaisesti yhtiöiden päivittäessä laitekantaansa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT