AfterDawn logo

Lyric julkisti tietoja kehittämästään todennäköisyyspiiristä

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Lyric Semiconductor on ilmoittanut kehittäneensä uudenlainen todennäköisyyspiirin. Toisin kuin aiemmat ykkösten ja nollien laskemiseen perustuneet piirit, Lyricin piiri perustuu todennäköisyyslaskentaan. Yhtiö lupaa uuden lähestymistavan reilusti laskentatehokkuutta muun muassa virheenkorjaukseen ja mallintamiseen. Tietyissä tapauksissa todennäköisyyspiiri tulee tarvitsemaan vain murto-osan siitä ajasta, jonka tavallinen logiikkapiiri tarvitsisi saman tehtävän tekemiseen.

Lyric julkaisi samantien LEC-piirin, joka on tarkoitettu SSD-asemien virheenkorjaukseen. Lyricin tietojen mukaan vanhemmat piirit olivat 30 kertaa suurempia ja tarvitsivat 12 kertaa enemmän sähköä kuin LEC.

Yhtiö korostaa todennäköisyyspiirien arvoa SSD-asemien kohdalla. Heidän mukaan SSD-asemalta saadusta 1000 bitistä vähintään yksi on virheellinen, jolloin virheenkorjaus nousee arvoon arvaamattomaan varsinkin SSD-asemien tallennuskapasiteetin vain kasvaessa. Lyric toivoo saavansa uuden LEC-piirin markkinoille ensi vuoden aikana.


Yhdysvaltain puolustusministeriöltä saadun 20 miljoonan dollarin tuen siivittämänä Lyric kehittää käyttökohteeltaan monipuolisempaa GP5-todennäköisyysprosessoria. GP5-prosessorista olisi hyötyä esimerkiksi raskaassa mallintamisessa. Suunnitelmien mukaan GP5 julkaistaan vuonna 2013.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT