Kolme suurinta kovalevyvalmistajaa yhteistyöhön

Kirjoittaja Teemu Laitila, | Kommentteja (1)

Kolme suurinta kovalevyvalmistajaa yhteistyöhön
Kolme suurinta kovalevyjen valmistajaa, Hitachi, Seagate ja Western Digital ovat päättäneet perustaa ryhmän, jonka tarkoituksena on tehdä perustutkimusta uusien tekniikoiden suhteen ja suunnitella alan tulevaisuutta. Asiasta kertoneen Xbit-laboratoriesin mukaan uuteen organisaatioon on investoitu yhtiöiden toimesta jo miljoonia dollareita.

"Toivomme, että vuoden loppuun mennessä mukana olisivat kaikki kovalevyjä ja komponentteja valmistavat yhtiöt, tämä on sen verran houkutteleva ehdotus", kertoo Mark Greenen, joka johtaa kansainvälistä kovalevyvalmistajien järjestöä (IDEMA), joka myös tulee hallinnoimaan uutta organisaatiota.

Valmistajien pyrkiessä ahtamaan bittejä levylle yhä tiiviimmin, myös tekniikka muuttuu entistä monimutkaisemmaksi. Siksi onkin taloudellisesti kannattavaa jakaa tutkimus- ja kehitystyön kustannuksia eri valmistajien kesken. Tällä varmistetaan myös kaikkien komponenttien yhteensopivuus tulevaisuudessa.

Nykyisten valmistustekniikoiden odotetaan tulevan tiensä päähän muutaman vuoden kuluessa ja seuraaja on vielä auki. "Yhtiöt ovat tajunneet, että meneillään on ehkä suurin mullistus ikinä kovalevybisneksen historian aikana ja meidän on pakko yhdistää voimamme, jotta pääsemme eteenpäin" Greenen analysoi.
Useat eri valmistajat ovat kehitelleet erilaisia tekniikoita tallennustiheyden kasvattamiseksi, mutta mikään niistä ei ole lähelläkään tuotantoon siirtymistä ja voittajaksi veikataankin jotain useita eri menetelmiä yhdistävää tekniikkaa.

1 kommentti

miketso
Olisi mukava saada kovalevyjä jotka olisi edullisia ja pystyisivät hyödyntämään sata3-väylän nopeutta. Tällä hetkellä ainut vaihtoehto on ssd-levyt ja nekin on turhan kalliita verrattuna normaalilevyihin.

Kommentoi uutista