Testissä Intelin 510-sarjan SSD-asemat: SATA 6 Gb/s saapuu

Artikkelin kirjoittaja: Teemu Laitila | 0 kommenttia

Vaikeita päätöksiä tekemässä



Intel teki uusimman asemansa suunnittelussa muutamia mielenkiintoisia valintoja, jotka ovat tarkemman analyysin arvoisia. Ensimmäiseksi yhtiö päätti käyttää asemassa Marvellin ohjainta. Toiseksi se päätti käyttää 34 nm:n NAND-muistia samaan aikaan, kun sen kilpailijat ovat vauhdilla siirtymässä 25 nm:n muistiin.

Marvellin ohjaimen käyttäminen on kuitenkin yllättävin asia. Ei sillä, että meillä olisi jotain Marvellia vastaan. Päinvastoin, kun Crucialin RealSSD C300 pääsi eroon muutamista alkuvaiheen ongelmista, se tarjosi erittäin hyviä satunnaisluku- ja kirjoitusnopeuksia ja erittäin hyvää suorituskykyä jatkuvissa operaatioissa, johtuen osittain 6 Gb/s –väylän nopeudesta. Tämä oli kaikki Marvellin ohjaimen ansiota.



Olisin silti odottanut Intelin päätyvän taistelemaan SandForcen kanssa hieman innokkaammin. Ottaen huomioon ohjelmiston ja arkkitehtuurin merkitys SSD-aseman kokonaissuorituskyvyn kannalta, oletin Intelin päätyvän itse suunnittelemaansa ohjainta. Intel kuitenkin suunnittelee asemissa käytetyt ohjelmistot. Vaikka Intel ei ole ainut Marvellin 88SS9174-BKK2-ohjainta käyttävä valmistaja, muiden tuotokset kuitenkin eroavat Intelin asemista suorituskykynsä puolesta.

Intelin mukaan yhtiö tutki monia vaihtoehtoisia muistiohjaimia ja Marvellin ohjain oli paras vaihtoehto asemien markkinoille saamisen kannalta säilyttäen silti tarpeeksi hyvän suorituskyvyn yhdistettynä Intelin flash-muistiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että seuraavan sukupolven 25 nm:n muistiin ja 6 Gb/s –liitäntäään perustuva malli käyttäisi enää Marvellin ohjainta.



Syyt 34 nm:n flash-muistin käyttämiselle ovat kohtalaisen selvät. Kuten tiedetään, pienempi valmistusprosessi vaikuttaa muistin kirjoitus/tyhjennys-syklien määrään, sillä komponenttien pienentyessä muistisolussa on vähemmän varauksen pitäviä elektroneita ja muistin kestokyky heikkenee. Oliko Intel huolissaan 25 nm:n muistin kestävyydestä? Se ei vaikuta todennäköiseltä. Kuten yllä olevasta tuotesuunnitelmasta näkyy, Intel aikoo julkaista 25 nm:n flash-muistilla varustettuja SSD-asemia lähitulevaisuudessa, joten siirtyminen pienempään valmistustekniikkaan tulee tapahtumaan joka tapauksessa. Mahdollisimman nopea siirtyminen pienempään valmistustekniikkaa on Intelin kannalta järkevää myös kulujen minimoimiseksi.

Syy 34 nm:n muistin käytölle saattaisi hyvinkin liittyä ajoitukseen. Olemassa olevaan ja testattuun tekniikkaan pitäytyminen jättää pois yhden kriittisen tekijän, joka saattaisi hidastaa tuotteiden markkinoille tuomista. Intelin ei myöskään tarvitse huolehtia hinnoista samalla tapaa kuin muistinsa vapailta markkinoilta ostavien valmistajien, sillä yhtiö voi itse valmistaa muistinsa. Se voi jopa varata parhaat tuotoksensa pelkästään itselleen.
Syy saattaa liittyä osittain myös suorituskykyyn. Pienempi valmistustekniikka vaikutta kuitenkin suorituskykyyn ja myös muistin nopeus saattaa kärsiä. Pienempää valmistustekniikkaa täytyy kompensoida ohjaimen, ohjelmiston ja itse muistien valmistuksessa, mikä saattaa entisestään hidastaa kehitystä. Olkoon syy mikä tahansa, 34 nm:n muistissa pitäytyminen oli tässä tapauksessa oikea ratkaisu.

Kommentoi artikkelia