Testissä Asus Eee Pad Transformer Prime

Artikkelin kirjoittaja: Matti Robinson | 5 kommenttia

Sovellukset


Android-käyttöjärjestelmä tuo mukanaan tietysti tiiviin integroinnin Googlen verkkopalveluihin, joista jo aiemmin mainittiin Google Music. Google-tunnuksen omistaville Android mahdollistaa pääsyn tärkeimpiin verkkopalveluihin.

Musiikkipalvelun lisäksi käyttäjät pääsevät nauttimaan hyvin toteutetusta integroinnista muun muassa yhtiön sähköpostipalvelun, yhteisöpalvelun, kalenterin ja pikaviestimen kanssa. Tietysti Googlen omistamista palveluista mukana ovat myös YouTube ja Picasa, joihin sisällön lähettäminen onnistuu galleriasta, sekä karttapalvelu Google Maps. Google Talk -pikaviestimen avulla onnistuu myös ääni- ja videopuheluiden soittaminen toiseen Google Talk -laitteeseen.

Googlen palveluiden lisäksi tarjolla on myös Asuksen esiasentamia sovelluksia ja palveluja. MyCloud-niminen sovellus mahdollistaa 8 gigatavun pilvitallennustilan. Lisäksi sovellus mahdollistaa tietokoneen etähallinnan ja Vibe-musiikkipalvelun. Muihin Asuksen palveluihin lukeutuvat kirjojen ja lehtien lukemiseen tarkoitettu MyLibrary sekä DLNA-tiedostojakopalvelu MyNet. Mikään Asuksen palveluista ei tuo juurikaan lisäarvoa laitteelle, sillä vastaavia tai paremmin tehtyjä palveluita löytyy yllin kyllin.

Pelejen kohdalla esiasennettuna tulee useita kokeiluversioita Tegra-alustalle suunnitelluista peleistä. Tällaisia ovat muun muassa Shadowgun-räiskintä ja Riptide-vesiskootteripeli. Pelejä löytyy tietysti Android Marketista vaikka kuinka, mutta tämän lisäksi valikosta löytyy Nvidia Tegra Zone, jonka on tarkoitus on esitellä Marketista löytyvistä peleistä nimenomaan Tegran suorituskykyä esitteleviä pelejä.

kommenttia 5

ep_

Muuten OK, mutta se 3G puuttuu. Eikö ole 3G versiota?

BSOD is a registered trademark of Microsoft Corporation | Windowsin lähdekoodi

tonttila

Ilman mobiiliyhteyksiä? Siis nettiin vain wlanin kautta? Jos näin niin ihan turha.

Orobash

Tuosta 3G sirun puuttumisesta on mielestäni turha pitää mekastusta, koska anteroon pystyy oikeasti asentamaan 3G tai 4G mokkulan melko helposti, toisin kuin esim. moneen kilpailevaan käyttöjärjestelmään.

Ja koska kyse on jo kuitenkin 10" tabletista ei se mokkula nyt niin epäkosmeettinen ole, toisin kuin jos tabletti olisi vain 5".

jompu

Onko Primessa edellisen version kaltaista telakkanäppäimistön hitautta?

Siggy

Originally posted by ep_:
Muuten OK, mutta se 3G puuttuu. Eikö ole 3G versiota?
Ei ole. Eikä tiettävästi ole tulossa.

Originally posted by tonttila:
Ilman mobiiliyhteyksiä? Siis nettiin vain wlanin kautta? Jos näin niin ihan turha.
Ei se nyt ihan turha ole. Luulisin että iPadinkin WiFi versio on muutaman miljoonan myynyt.

Originally posted by jompu:
Onko Primessa edellisen version kaltaista telakkanäppäimistön hitautta?
Telakkanäppäimistön hidastelua tapahtuu harvoin, mikäli tarkoitat viivettä painalluksesta itse toimintaan. Tällaisia hidasteluja tapahtui ainoastaan jos käyttöjärjestelmä jäi jotain miettimään.

Matti Vähäkainu
Staff member

Kommentoi artikkelia