Testissä modulaarinen Roccat Nyth -pelihiiri

Artikkelin kirjoittaja: Valtteri Ahonen

Käyttö


Hiiren muokattavuuden vuoksi lienee pakko sanoa, että se sopii hyvin käteen – useampaan käteen kuin monet kilpailijat. Modulaarisuus aiheuttaa kuitenkin myös ongelmia. Mikäli ei halua käyttöönsä 12 pientä painiketta, joiden hallitseminen vaatii melkoista opettelua, ei hiiren muotoilu välttämättä ole optimaalinen. Esimerkiksi 3-4 painiketta kelpuuttavalle löytyy myös ergonomisempia malleja, joiden ei ole täytynyt jättää tilaa peukalon kohdalle.

Pienemmällä sivupalalla hiiri tuntuu aavistuksen kapealta ja suuremmalla puolestaan leveältä. Monet kuitenkin arvostanevat vaihtelun mahdollisuutta. Molemmilla paloilla hiiri kuitenkin pysyy kädessä ja palaset paikallaan.


Jos kaikki 12 vasemman kyljen painiketta ovat paikallaan, saa allekirjoittanut aikaiseksi kutakuinkin yhtä paljon harhapainalluksia kuin tarkoituksellisiakin. Ainakin muutama nappula oli pakko vaihtaa peitelevyyn, jotta hiirestä sai kunnolla kiinni ilman, että peukalo oli jonkin painikkeen päällä. Kun napit sai asetella mielensä mukaan, tottui käyttöön nopeasti ja hiiri tuntui omalta.

Nythin rulla on erinomainen, eikä liu’u sormen alla. Hiiren päällä olevaa evää en itse tottunut käyttämään, mutta sillekin lienee kuluttajakuntansa. Kokonaisuutena hiiri tuntuu irrotettavista osistaan huolimatta laadukkaalta ja käyttökokemuksessa ei ole narinan aihetta.

Kommentoi artikkelia