Samsungin jättiläinen - arvostelussa Galaxy Note Pro 12.2 -tabletti

Artikkelin kirjoittaja: Valtteri Ahonen | 4 kommenttia

Järjestelmä ja sovellukset




Android ei ole hetkeen kokenut mullistavia muutoksen hetkiä, jollaisia muilla alustoilla on nähty (esimerkiksi iOS 7 ja WP 8.1 -versiopäivitykset). Ominaisuuksia ja valinnan paikkoja siitä sen sijaan löytyy varmaan yhtä paljon tai enemmän kuin muista alustoista yhteensä. Samsungin omilla lisäyksillä höystettynä Androidin asetukset ovat kokeneemmallekin käyttäjälle melkoinen viidakko, mutta onneksi laite tulee suoraan laatikosta melko käyttökelpoisena, eikä niihin tarvitse paljoa kajota.

Jonkinlaisen lukitusnäytön salasanan asettaminen saattaa olla yksi asia, joka monilla on kuitenkin edessä. Siihen S Pen -stylus tarjoaa vaihtoehdoksi muun muassa nimikirjoituksen (sen salaustason huomautetaan olevan heikko). Note Pro tunnistaa nimmarin yllättävän hyvin, eikä sinne päin kirjoittaminen riitä.



Pihtiputaan mummolle S Penin parasta antia valikoissa navigoimisen ja tarkkuutta vaativien tehtävien (esimerkiksi pienet painikkeet nettisivuilla ja sovelluksissa) helpottamisen jälkeen taitavat olla käsin kirjoitetut muistiinpanot, jotka voi joko jättää laitteeseen kuvina tai Note Pron voi antaa yrittää tunnistaa käsialan tekstiksi. Ainakin allekirjoittaneen testissä tekstaus kääntyi lähes 100-prosenttisella varmuudella, joten voidaan puhua oikeasti varteenotettavasta kirjoitusmetodista. Se on sitten yksilöstä kiinni, saavutetaanko kynällä samanlaista tai suurempaa kirjoitusnopeutta kuin virtuaalinäppäimistöllä.



Pienenä miinuksena kynän viivassa on edelleen melko suuri viive, jonka huomaa varsinkin nopeita pitkiä vetoja tehdessä. Veikkaisin, että monille graafikoille viive on jo työkäyttöön liikaa.
Samsung on muokannut Note Pron näppäimistön kohtuullisen hyvin suurelle näytölle sopivaksi ja käyttänyt hyvin suurta ruutua hyödyksi.

Suhteellisen uutena lisäyksenä Samsung tarjoaa laitteeseen Magazine-käyttöliittymää perinteisten aloitusruutujen rinnalle. Tähän näkymään voi kerätä erilaisia ja -kokoisia ruutuja, joissa näkyy vaikkapa uutisia eri lähteistä, viestejä sosiaalisesta mediasta tai vaikkapa widget-tyyppisiä työkaluja kuten kalenteri. Vain pieni kourallinen sovelluksia tukee uutta näkymää, joten vielä pitää odotella jonkin aikaa, ennen kuin voi sanoa, jääkö uudistus elämään.



Note Pro on hyvin selvästi luotu käytettäväksi vaakatasossa ja jo sen piteleminen pystysuunnassa on omituista. Toisaalta kuitenkin monet mobiilisovellukset on suunniteltu pystyssä käytettäväksi, ja esimerkiksi Facebookin mobiilisovellus on leveällä näytöllä todella tökerö.

kommenttia 4

Kiedis

Nyt artikkelin kirjoittajalle sekä valoja päälle, että jäitä hattuun. Arvostelussa on joitain hyvinkin omituisia väitteitä/lauseita, joissa ei oikein ole mitään perää.

Ensinnäkään massatuotannossa ei ole vielä olemassakaan (ainakaan Samsungilla) Note PRO 12.2:a tarkempaa näyttöä, joten lienee turha edes mainita, että tarkempi näyttö olisi kiva. Totta kai näytön pikselitiheys häviää 10-tuumaiselle versiolle, koska näyttö on pienempi. Yhtälailla Tab PRO 8.4:n näyttö on pikselitiheydeltään molempia edellä mainittuja "parempi". Sillä ei kuitenkaan tällä tarkkuudella ole mitään käytännön merkitystä.

Toisekseen,

Quote:
Neliytiminen 2,3 gigahertsin taajuudelle viritetty suoritin on tehokas, eikä missään tapauksessa muodostu laitteen pullonkaulaksi. Teho ei laitteesta lopu kesken, vaikkei se markkinoiden pähein laskentamylly olekaan.
tämä kappale. Monia varmasti kiinnostaa tietää, millä tavalla 2,3 gigahertsin kellotaajudelle viritetty Snapdragon 800 ei ole loistava suoritusteholtaan tai markkinoiden "päheimpiä laskentamyllyjä". Snapdragon 800 on (edelleen) markkinoiden huippua ja on aivan turha väittää muuta. Luonnollisesti laite häviää laskentatehossa suurimmalle osalle pöytäkoneista ja tehokkaimmista kannettavista, mutta ne eivät yleensä olekaan kannettavia, vaan pikemminkin raahattavia laitteita, joita ei pidellä edes kahdella kädellä.

Tartun myös väitteeseen,
Quote:
Toisaalta samaan hintaan saa myös jo kunnollisia läppäreitä ja monelta osin kyvykkäämpiä tabletteja, joten hintaan kohdistettu kritiikki ei ole aivan täysin aiheetonta.
Tasan mikä tabletti on arvostelijan mielestä kyvykkäämpi kuin Note PRO -sarja, jonka mahdollistamista toiminnoista (vaikkapa siihen työkäyttöön) muuten jätettiin 95% mainitsematta edes ohi mennen? Mainitsemisen arvoista lienee mahdollisuus jakaa näyttö neljään osaan ja lisätä päälle vielä pop-up-ikkunoina sovelluksia, mikäli on tarve, tuoda tablettia käyttäessä langattomasti Samsungin älypuhelimen näkyviin tabletin ruudulle ja näin käyttää puhelinta suoraan tabletin ruudulta, ja vaikka mitä muuta, joista lisää alla.

On vaikea ymmärtää ainuttakaan valmistajaa suosimatta, miten Windows-tableteista saa työkäytössä esimerkiksi tätä laitetta enemmän irti. Voiko niitä esimerkiksi peilata langattomasti vaikka neukkarin videotykkiin ilman nettiyhteyttä, pitää laitteelta käsin PowerPoint esityksiä, käyttää laitteen kynää pointterina tilapäisine merkintöineen ja vieläpä käyttää kyseistä laitetta kaukosäätimenä kyseiselle videotykille? Windows-tableteilla ei varmaan myöskään voi kesken puhelun tai muun tekemisen kaivaa muistiota laitteesta esille siten, että laite tunnistaa napin painalluksella yhteystiedot, sähköpostiosoitteet, karttasijainnit sun muut ja avaa tarvittavan sovelluksen. Note PROssa on myös esimerkiksi WiFi MIMO, joka mahdollistaa käytännössä WiFin käytön kahdella kaistalla. Esimerkki teoriassa: 10Mb WiFi käytössä, kaksi muuta henkilöä käyttää 2,5Mb nopeutta, itse käytät 5Mb nopeutta, koska laite hyödyntää kahta antennia yhden sijaan. Tällä on merkitystä erityiseti ruuhkaisissa wlaneissa, joita tunnetusti julkisilla paikoilla ja yrityksissä riittää.

Väitän, ettei myöskään suurimman osan pk-yritysten sovelluksista löydy edelleenkään Windows-tableteille sen ollessa edelleen marginaaliryhmä. Käsittääkseni Windows-tableteista yksikään ei myöskään taida olla 12.2" kokoinen saati näytön osalta yhtä tarkka kuin vaikkapa arvosteltu laite tai vaikkapa tue yhtä montaa ääni- ja videoformaattia kuin kyseinen laite. Voin toki olla myös väärässä.

Lisäksi se, ettei volyyminäppäimessä ääni menekään kovemmalle, jos laitetta pitää pystyasennossa ja painaa ylempää puolta painikkeesta. Entä jos laitteen kääntää toisinpäin pystyasentoon (kuten tablettia itse käytän)? Silloin näppäin on päinvastaisessa asennossa ja ylöspäin painaessa ääni menee kovemmalle, eikö?
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 26. huhtikuuta, 2014 @ 20:08

-Kiedis

Valje

Originally posted by Kiedis:
Lisäksi se, ettei volyyminäppäimessä ääni menekään kovemmalle, jos laitetta pitää pystyasennossa ja painaa ylempää puolta painikkeesta. Entä jos laitteen kääntää toisinpäin pystyasentoon (kuten tablettia itse käytän)? Silloin näppäin on päinvastaisessa asennossa ja ylöspäin painaessa ääni menee kovemmalle, eikö?
No tätä jouduin kyllä vähän jo tarkentamaan artikkeliin :D Kiitos muutoinkin asiallisesta kommentista. Monissa kohdissa on varmasti ajattelun aihetta.

AhKeefas

Laita vielä videopätkä (6 sek?) jossa soitat tuolla laitteella
Tai oikeastaan kolme:
soitat laite korvalla - jotta saamme nauraa
soitat kaiutinpuhelimella
soitat BT-kuulokkeen avulla - joka on useimmiten se "oikea" tapa kaikilla puhelimilla (autoillessa)

mrex

Perinteisten puheluiden mahdollisuus tabletissa on ehkä vähän turha ominaisuus, mutta toisaalta ei siitä mitään haittaakaan ole.

Kuinka monta laitetta ihminen tarvitsee, kun yksi hoitaa kaikki? Olen vuodesta 2012, kun Note 10.1 julkaistiin käyttänyt tätä puhelimena ja tablettina. Ei tulisi mieleenkään, että ostaisin erikseen tabletin ja puhelimen, kun kaikki hoituu samalla laitteella. Vanha taskukokoinen puhelinkin löytyi pöytälaatikosta, joten tarpeen tullen voi kääntää viestit ja puhelut sinne, jos ei laukkua halua kantaa mukana ja tablettia.

Note 10.1 (2012)
Bt nappi
Sony smartwatch 2
Ms mobile wedge keyboard ja mouse

Kaikki muut ylimääräiset härpäkkeet turhia. Joten puhelintoiminto tämän kokoisessa laitteessa ei todellakaan ole turha. Kun SW2 tuli markkinoille, onnistuu nykyisin kaikki suhteettoman vaivattomasti. Ei tarvitse notea ottaa töissä koko päivänä laukusta, kun kello ilmoittaa viesteistä, sähköposteista, puheluista etc. Soitot, viestit... hoituu samaa kautta, ei muuta kuin nappi tarvittaessa korvaan.

Miksi ihmeessä siis haluaisin ylimääräisen luurin kannettavaksi jonnekin taskunpohjalle, kun kaikki hoituu näppärästi notella...

Toivon, että joskus kun tulee aika vaihtaa tämä laite, Samsung (tai joku muu) jatkaa note perinnettä: tabletti, puhelin ja aito optimoitu kynätuki samassa paketissa. Note 12.2 houkuttaisi, mutta ei ole tarvetta vaihtaa nykyistä... vielä.

Kotona tulee silloin tällöin käytettyä noten kanssa microsoft mobile wedge näppäimistöä ja hiirtä. Ei tulisi enää mieleenkään siirtyä käyttämään erillistä tablettia ja puhelinta. Noten myötä myös läppärikäyttö on vähentynyt huomattavasti. Näppäimistö ja hiiri vei myös osansa läppäriajasta ja pitemmät tekstitkin hoituu luontevasti kuin läppärillä.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 1. kesäkuuta, 2014 @ 21:01

Kommentoi artikkelia