Parhaat SSD-asemat – Heinäkuu 2016

Artikkelin kirjoittaja: Panu Roivas

Perinteiset kiintolevyt ovat pitäneet paikkansa useimmissa kotikoneissa edullisen hinnan ja korkean kapasiteetin ansiosta, mutta SSD-asemat ovat nopeasti valtaamassa käyttöjärjestelmälevyn asemaa halvemmissakin kokoonpanoissa. Kapasiteetit ovat myös viime aikoina alkaneet nousta jo melkein sille tasolle, että SSD-asemaa voisi alkaa harkita jo varastolevyksi. Tässä artikkelissa teemme katsauksen SSD-asemien nykytilanteeseen, ja annamme muutaman suosituksen eri kategorioiden ja kapasiteettien osalta.

Uutta – Heinäkuu 2016



Edellinen katsauksemme SSD-asemiin tehtiin jo viime joulukuussa, mutta kuluttajapuolella uusien asemien markkinoille tulo on hidastunut, ja varsinkin SATA-liitäntäisten SSD-asemien markkinat ovat asettuneet aloilleen, ja Samsung on ottanut selvän kärkiaseman kuluttajien suosiossa. Samsungin lisäksi myös muistimyynnin muut vakiintuneet nimet kuten Kingston, SanDisk, Micron ja ADATA ovat edelleen kehässä mukana, mutta SSD-markkinat ovat selkeästi kehittyneet alkuvuosien joukkoryntäyksestä yhä harvemman toimijan bisnekseksi.


Kuva: PC Perspective


Kuluneen reilun puolen vuoden aikana kehitystä on tapahtunut erityisesti NVMe-asemien rintamalla, ja vastikään Samsung esitteli uudet sopimusvalmistajille suunnatut 960-sarjan SSD-asemat. Vaikka Samsung suuntaa esimerkiksi SM961-mallinimellä myytäviä asemia suoraan konepaketteihin ja läppäreihin, on Samsungin aiempaa OEM-versiota ollut saatavilla hyvin myös jälleenmyyntikanavista. Tälläkin kertaa ensimmäiset uuden sukupolven M.2-liitäntäiset asemat nähdään todennäköisesti OEM-mallinimillä, ja varsinainen kuluttajamalli Samsung 960 EVO saapunee hieman myöhemmin.



SM961 lupaa merkittävästi suurempia perättäislukunopeuksia PCI-E 3.0 x4 -liitännän kautta NVMe-protokollaa hyödyntäen, ja näin saavutetaan parhaimmillaan jo yli 3Gt/s lukunopeus ja 1,8 Gt/s kirjoitusnopeus. Aiempaan PM951-malliin verrattuna lukunopeutta on saatu nostettua kiitettävästi, ja erityisesti 4K IOPS-lukemat lupaavat mukavaa parannusta parasta suorituskykyä hakevalle. Peruskäyttäjälle päivitys on kuitenkin edelleen hieman kyseenalainen, sillä uudet NVMe M.2-asemat ovat edelleen selkeästi kalliimpia kuin perinteiset SATA-liitäntäiset asemat, eikä niiden suorituskykyero välttämättä näy peruskäytössä, ellei tämä käyttö satu olemaan esimerkiksi 4K-raakavideon käsittelyä.

Ensimmäiset SM961-levyt ovat jo myynnissä, mutta yllä olevaan listaan ei ole mahdutettu kuluttajamalleja, eli 960 PRO ja EVO. Kuluttajamallien speksejä ei ole vielä toistaiseksi tiedossa, mutta todennäköisesti ne ovat identtiset OEM-puolen SM961:n ja PM961:n kanssa.



Nopeimpien NVMe-asemien lisäksi Samsungilta pukkaa myös entistä suurempaa kapasiteettiä ensimmäisen 4 teratavun kuluttajamallin myötä. Samsung 850 EVO 4TB nostaa kuluttamallien kapasiteetin jo suurempien varastokiintolevyjen luokkaan, mutta uutuuden hinta on ainakin toistaiseksi €/Gt-suhteessa pienempiä malleja heikompi. Harvempi peruskäyttäjä lieneekin valmis maksamaan n. 1400 euroa SSD-asemasta, mutta 850 EVO 4TB pistetään ainakin tämän artikkelin osalta korvan taakse SSD-asemien hinta/kapasiteettikehityksen mittariksi.



Viime vuosina myös Crucial on ollut suosittu nimi SSD-asemien osalta, ja kyseessä onkin muistivalmistaja Micronin kuluttajabrändi, joka jaksaa edelleen pistää vastaan Samsungin kovaa kilpailua. Crucial MX300-sarja julkaistiin vastikään, ja on arvosteltu muun muassa PC Perspectiven toimesta.

Micron ja Intel ilmoittivat yhteistyöstä IMFT 3D NAND-valmistuksen merkeissä jo vuosi sitten, tarkoituksenaan kasvattaa kapasiteettia nostamatta hintoja pilviin. MX300-sarjan asemat ovat hedelmät tästä yhteistyöstä, ja Crucialin SSD hyödyntääkin uutta IMFT 3D NAND -muistia TLC-tilassa budjettisyistä. MX300 on tarjolla tällä hetkellä vain 750 Gt kapasiteetilla, mutta alle 200 euron hinnalla Crucialilla pitäisi olla taas suosittu tuote käsissään.

Missä kohtaavat paras hinta ja kapasiteetti?





Geizhals.de tarjoaa hyvät tilastot SSD-asemien hinnoista Euroopan markkinoilla. Pelkästään katsastamalla SATA-liitäntäisten levyjen parhaat €/Gt-hinnat saadaan selville, että tällä hetkellä alimmat hinnat liikkuvat n. 0,21 €/Gt hintaluokassa, kun viime joulukuussa sama lukema oli n. 0,25 €/Gt.

Positiivinen hintakehitys on lähes pysähtynyt kevään myötä 1 Tt 850 EVO -mallin osalta, ja sama homma on tapahtunut myös muiden asemien kohdalla. Nähtäväksi jää miten Crucial MX300-sarjan tapaiset IMFT 3D NAND -asemat tulevat muuttamaan tilannetta jatkossa, mutta ainakin ensimmäisten kuukausien perusteella SSD-asemien hintakehitys ei välttämättä palaa aikaisempaan laskukäyrään lähiaikoina. NVMe-asemien osalta hinnat ovat käytännössä kaksinkertaiset, eikä allekirjoittanut ole ainakaan vielä havainnut merkkejä siitä, että M.2-liitäntäiset NVMe-asemat olisivat saavuttamassa perinteisien SATA SSD-levyjen hintoja.

Korkeampien kapasiteettien tulo markkinoille tullee kuitenkin tiputtamaan näiden mallien €/Gt-suhdetta mahdollisesti hieman paremmaksi. Kapasiteettien osalta tilanne on parantunut viime vuosiin verrattuna, jolloin alimman hinnan tarjosi poikkeuksetta 128 Gt tai 256 Gt asemat. Kirjoitushetkellä alimpaan gigahintaan löytyvät kuitenkin jo teratavun ja 512 Gt asemat, mutta mukana on myös joitain 256 Gt levyjä. Näin ollen 128 Gt asemat alkavat pikku hiljaa menettää asemaansa hyvänä ostoksena pelkästään €/Gt-suhdetta katsomalla. Tästä huolimatta kyseinen kapasiteetti lienee jatkossakin suosittu käyttöjärjestelmälevylle.

Suomessa hinnat ovat luonnollisesti hieman Keski-Eurooppaa jäljessä, mutta 500 Gt SATA-liitäntäisiä asemia löytyy jo 150€ alapuolelta, ja teratavun asemia löytyy myös samaan €/Gt-hintaan. Jatkokehitys riippunee pitkälti siitä miten uudet 3D NAND -piirit saapuvat markkinoille suuremmalla joukolla.

Kommentoi artikkelia