Oletko harkitsemassa SSD-aseman hankkmista kokoonpanoon, mutta emolevyltä puuttuu kuitenkin 6 Gb/s -nopeudella toimiva SATA-väylä? Me testaamme muutamia SSD-asemia ja otamme selvää kuinka paljon suorituskykyä menetetään vanhemman väylän vuoksi.
Kun kyseessä on huippuluokan PC-kokoonpano, suorituskyvyn kasvattaminen vaatii aina pullonkaulojen poistamista järjestelmästä. Muistamme edelleen, miten vuonna 2008 Intel ilmoitti lehdistölle Developer Forum -tapahtumassaan, että tulevaisuudessa tarvitaan nopeampia tallennusratkaisuja, koska perinteiset kiintolevyt eivät enää pysy nopeutuvien prosessoreiden vauhdissa. Yhtiön mukaan testitulokset eivät enää antaisi oikeaa kuvaa prosessoreiden suorituskyvystä, ellei mekaanisille kiintolevyille löydetä korvaajia. Se kuulosti ihan hullulta. Sen jälkeen Intel julkaisi ensimmäisen sukupolven X25-M-sarjan SSD-levyt.
Ensimmäisten SSD-asemien aikaan niiden suurin etu ei ollut huimissa siirtonopeuksissa (vaikka sekin kyllä oli mahdollista). Solid-state-levyt hämmästyttivät käyttäjiä vastaamalla I/O-kutsuihin salamannopeasti. Korkeisiin vasteaikoihin ei tarvita leveitä letkuja, vaan jopa vanhempien alustojen käyttäjät pääsivät (ja pääsevät edelleen) nauttimaan flash-muistiin perustuvien tallennusratkaisujen nopeudesta.
SSD-levyjen tekniikan kehittyessä ne ovat kuitenkin myös nopeutuneet huomattavasti. Uudet asemat pystyvät jo lähes täyttämään minkä tahansa SATA-portin ja sen lisäksi vielä tarjoamaan salamannopeat vasteajat.
Tällä hetkellä tärkein kysymys on siis tämä:
onko 6 Gb/s -nopeuksiin pystyvä alusta pakollinen hankinta, jos haluaa hyödyntää modernin tallennustekniikan koko potentiaalin?. Jos käytössä on vanhempi kokoonpano, voiko kiintolevyjen uusiminen tai SSD-asemaan siirtyminen parantaa suorituskykyä? Siitä me olemme ottamassa selvää.
Kun testaamme laitteiden suorituskykyä artikkeleita varten, pyrimme eliminoimaan kaikki mahdolliset pullonkaulat testijärjestelmästä ja se tarkoittaa myös SATA 6 Gb/s -tuellisten SSD-asemien käyttöä. Juuri siksi yllä esitetty kysymys ei olekaan vielä saanut vastausta. Tällä kertaa kuitenkin testilaitteistoa muutetaan piirun verran taaksepäin, jotta testiympäristö muistuttaa enemmän tosimaailman tilannetta, jossa moni joutuu pohtimaan mihin järjestelmän osa-alueeseen kannattaa panostaa, kun kaikkea ei voi uusia kerralla.
SSD-asemat Inteliltä, Crucialilta, Samsungilta sekä SandForce-pohjainen asema
Vaikka markkinoilta löytyy lukemattomia SSD-asemia myyviä yrityksiä, joiden mallistot pursuavat erilaisia vaihtoehtoja, niin todelliset muistin, ohjaimen ja sovelluksen osalta toisistaan eroavat yksilölliset yhdistelmät ovat harvinaisempia kuin moni uskoo.
Kun testilaitteistoa rajataan koskemaan vain toisistaan merkittävämmin eroavia malleja, jäljelle jää Intelin SSD 320 (joka perustuu yhtiön omaan ohjainsovellukseen), Samsungin 830 (joka myös perustuu yhtiön omaan muistiohjaimeen), Crucialin m4 (joka monien muiden tapaan perustuu Marvellin ohjaimeen) sekä OCZ:n Vertex 3 (joka perustuu erittäin yleiseen toisen sukupolven SF-2200-sarjan ohjaimeen).
Rajaamalla testin näihin tiettyihin malleihin emme voi ottaa kantaa vähemmän selkeiden erojen merkitykseen kuten asynkronisen ja synkronisen ONFi-rajapinnan eroihin, Toggle DDR -muistiin tai erilaisiin valmistajakohtaisiin pieniin muunnoksiin, joita asemien ohjainsovelluksista välillä löytyy. Tässä testissä ollaan kuitenkin kiinnostuneempia isommasta mittakaavasta kuin muutamista megabiteistä siellä täällä.
Seuraavalla sivulla näkyy, että testissä käytetään asemien isoimpia malleja. Kyseessä on tietoinen valinta, sillä haluamme saada esiin kunkin arkkitehtuurin koko potentiaalin. Kun levyn kapasiteetti pienenee, myös suorituskyky laskee tietyillä osa-alueilla. Me emme halua sen vaikuttavan tuloksiin, joten testiin on valittu hintavampia 240, 256 ja 300 gigatavun asemia.
