AOC I2757Fh ja ViewSonic VX2770Smh: Kaksi 27” IPS-näyttöä

Artikkelin kirjoittaja: Teemu Laitila | 1 kommentti

Testitulokset: Gamma ja ANSI-kontrasti



Gamma

Gammalla tarkoitetaan luminanssia jokaisella erillisellä kirkkausasteella nollasta sataan prosenttiin. Gammalla on suuri merkitys kuvan kannalta, sillä huono gamma voi joko pimentää yksityiskohtia tai polttaa ne kokonaan puhki. Oikealla gamma-säädöllä kuva näyttää kolmiulotteisemmalta, syvyysvaikutelma on voimakkaampi ja kuva on kaikin puolin tarkempi. Samalla väärä gamma-arvo vaikuttaa kuvaan negatiivisesti myös näytöissä, joissa gamma muutoin olisi hyvä.

Mittasimme gamman 11 eri tasolla nollan ja sadan välistä. Paras gamma-arvo videon ja pelien kannalta on 2.2. Koska emme ole aiemmin mitanneet testimonitoreista gamma-arvoja, taulukossa ei ole vertailudataa muista malleista.



AOC pärjää hieman paremmin pysyttelemällä lähempänä keskimääräistä arvoa 2.2. AOC:n I2757Fh tarjoaa kolme eri esiasetusta gammalle ja niistä paras on ensimmäinen. Muut kaksi eroavat oikeasta arvosta huomattavasti.

Koska osassa näytöistä gamma-arvot vaihtelevat eri kirkkauksilla, olemme sisällyttäneet tähän myös mitattujen arvojen erotukset. Pienempi arvo kertoo tasaisemmasta gamma-käyrästä.



Vaikka ViewSonic ei tarjoa erityisiä säätöjä gammalle VX27770Smh-näytössään, se ei silti juurikaan häviä AOC:lle.

ANSI-kontrasti

Dynaamisen kontrastin lisäksi toinen tärkeä kontrastin muoto on ANSI-kontrasti. Se ei ole aiemmin kuulunut testipakettiimme, mutta tulevaisuudessa mittaamme myös ANSI-kontrastin kaikista testinäytöistä. ANSI-kontrastin mittaamiseksi näytöllä esitetään 16 ruudun shakkiruudukko, jossa kirkkaus vaihtelee nollasta sataan. ANSI-kontrasti antaa hieman paremman kuvan tosielämän tilanteissa esiintyvästä kontrastista, sillä siinä testataan näytön kyky esittää täysin mustia ja täysin valkoisia samaan aikaan ja lisäksi testi ottaa huomioon näytön kirkkauden tasaisuuden. ANSI-kontrastin tulos lasketaan jakamalla valkoisten täysin kirkkaiden ruutujen luminanssin keskiarvo mustien ruutujen keskiarvolla.



ViewSonic ottaa taas johtopaikan kontrastia mitattaessa.

kommentti 1

hannibal_pjv

Näihin artikkeleihin pitäisi ehdottomasti lisätä hinnat Suomessa! Muuten ovat aika turhia... IMHO
http://hintaseuranta.fi/tuote.aspx/1021256
http://hintaseuranta.fi/tuote.aspx/1228355

Kommentoi artikkelia