Rekisteröidy | Kirjaudu sisään

Opas: Tietokone nopeammaksi


Tämä artikkeli koostuu tietokoneen nopeuttamisen mahdollistavista vinkeistä, oppaista ja ohjeista. Artikkelin avulla saat nopeutettua Windows-käyttöjärjestelmällä varustettua pöytätietokonettasi tai kannettavaa tietokonettasi. Artikkeliin on koostettu ilmaisten ja maksullisten ohjelmien avulla sekä ilman erillisiä ohjelmia toimivia nopeutusohjeita.

Huom! Kaikki vinkit eivät toimi kaikilla Windows-käyttöjärjestelmän versioilla. Mikäli vinkin kohdalla ei ole mainittu käytössäsi olevaa Windows-versiota, voi olla että nopeutus onnistuu toisella tavalla tai ei ollenkaan.

Artikkelin kirjoittaja: Matti "Siggy" Vähäkainu
Viimeisin päivitys artikkeliin: 30 joulukuu 2011
Kirjoita kommentti

25 kommenttia

122.9.2011 14:06

Olipas siinä kerättynä perinteisiä myyttejä ansiokkaasti yhteen listaan.

Kovalevyn eheyttämien nykyisillä nopeilla koneilla ja levyillä alkaa olla turhaa puuhaa, toki plasebo-vaikutusta ei sovi vähätellä. Sen sijaa levyllä olevan tyhjän tilan määrällä toki voikin olla vaikutusta.

Palveluiden sulkeminen myös on perin turhaa hommaa pl. jotkut kolmansien osapuolien ongelmallisiksi tms. osoittautuneet palvelut. Nyrkkisääntönä voisi sanoa, että DNS asiakas -palvelua lukuunottamatta muut voi pitää oletusasetuksilla, eikä DNS asiakastakaan tarvitse sulkea ellei käytössä ole todella suuri HOSTS -tiedosto.

Rekisterin "puhdistaminen" onkin sitten jo todella hölmöläisten hommaa, jolla saattaa ohjelmasta riippuen kaivaa vain ongelmia itselleen. Näitä on foorumeissa aika ajoin luettavissa kun on vähän "siivottu" rekisteriä ja nyt kone oudosti jumittaa yms. Tietenkin esim. joskus haittaohjelmien siivouksen jäljiltä suotavaa, mutta tällöinkin yleensä asiansa osaava fixaaja osaa antaa neuvot tai kirjoittaa oikeanlaiset .reg-tiedoston. Tämä myytti kuitenkin elää niin vahvasti, että tännekin tullee paljon puolesta puhujia, mutta tehkää itsellenne palvelus: luokaa järjestelmän palautuspiste ennen "siivoiluja". Ja muistakaa, ettei vaikutukset näy välttämättä heti...

Ja sitten Aero vinkki, joka saattaa joissain tilanteissa jopa hidastaa konetta siirtäessään kuormaa näytönohjaimelta pääsuorittimelle.

Mutta, ei kun kokeilemaan, nopeutuuko :)


222.9.2011 16:15

Hyvä kun on huomioitu virustorjunta asia. Epäilen että monessa vanhemmassa koneessa juuri viruksentorjunta ohjelma hidastaa koneen käyttökelvottomaksi. Puolen vuoden sisään säätänyt kolme vanhaa konetta kuntoon missä oli Soneran tietoturva. Koneen käynnistyminen oli näissä koneessa todella hidasta ja esim. kun selainta lähti avaamaan niin kerkesi käymään kahvilla ennenkuin selain oli käyttökunnossa. Missään koneessa ei viruksia mutta jokaisessa asennettuna sonera tietoturva. Koneista pois Sonera tietoturva ja tilalle Avast. Seuraus, kone toimii kuin ajatus...


Asus P8P67, i5 2500-K, Scythe Ninja 3, HD 6850, Fractal Design R3, Seasonic S12 II-520W, Logitech diNovo keyboard + g500 mouse.
Amilo Pa 3515 "tuunattu" Akasa 455, alivoltitus, Windows 7, OCZ Agility 3.

322.9.2011 18:39

Ovat niin järjestelmäkohtaisia nuo parannukset, ettei voi sanoa ihan suoraan, että joku palvelun x sammuttaminen auttaa nopeuttamaan konetta. Ainoa mikä vaikuttaa varmasti jokaiseen koneeseen on nimenomaan tuo virusturva.

Raudan lisäämisestä tai uusimisesta tuo muisti on sellainen, että sen lisäys nopeuttaa konetta vain tiettyyn rajaan asti. Et varmastikaan tule kovin suurta eroa huomaamaan 8Gt ja 16Gt välillä ellet käytä paljon muistia vieviä softia.

E: ReadyBoostista ei ole oikeastaan mitään hyötyä, ainakaan niissä koneissa joissa keskusmuistin määrä on erittäin rajallinen. USB-väylä ei ole kovin nopea ja vaikka siihen pistääkin todella nopean USB-laitteen (jota muistitikut EIVÄT ole, eli >20Mt/s tiedonsiirto vaikka Class 10 SDHC -kortti), niin koneen käytössä ei näy minkäänlaista havaittavaa nopeuden lisäystä.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 22.9.2011 @ 18:43

422.9.2011 18:47

Todella hyvä ja syvällinen artikkeli, kiitokset siitä!
Kovalevyn eheyttäminen n. 2-3 vkon välein (IObit Smart defrag 2)nopeuttaa
selkeästi. (Vista 64bit, 6Gt)
Rekisterin putsaaminen CCleanerilla ei ole koskaan tuonut mitään ongelmia allekirjoittaneelle.

523.9.2011 9:57

En nyt tiedä kuinka kovassa illuusiossa elän, mutta omasta mielestäni jos veljeni XP koneesta poistan 2 kertaa vuodessa ylimääräiset softat, plugarit ja siirrän tiedostoja kansioista toisiin ja siihen perään ajelen ccleanerin ja levyneheytyksen niin ainakin minulle tulee tunne että kone lähtee toimivaan jouhevammin. Ccleanerhan poistaa myös läjän temp tiedostoja jne roskaa esim. selaimista.

624.9.2011 11:02

On syytä huomata, että kaikilla ei ole nopeata uutta PC:tä. Joten kyseisten ohjeiden vaikutus on myös paljolti kone ja käyttöjärjestelmä kohtainen.

Palveluiden vähentämisellä ei välttämättä ole yksinomaan koneesta riippuva nopeuttava vaikutus, mutta enemmän korostaisin sen tietoturva merkitystä.

Itse en ole huomannut, että readyboost-muistitoiminnalla on konetta nopeuttavaa vaikutusta, mutta tuskin siitä haittaakaan on. Muuta kuin viemällä 1 USB-paikan.

Ohjeiden mukaan mitä enemmän RAM-muistia niin sen nopeampi kone on, tämä ei aivan pidä paikkaansa ja olisi ollut syytä tarkentaa ohjeita esim. käyttöjärjestelmä kohtaisesti jne.

Selaimen optimointi(Firefox) nopeuttaa ainakin omien kokemuksien mukaan selaimen käyttöä.

Muuten ohjeet ovat mielestäni ihan relevantteja normaalille tietokoneen käyttäjälle.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 24.9.2011 @ 11:06

Communis Opinium Doctorum

724.9.2011 14:36

Kun puhutaan koneen nopetuttamisesta softakeinoin, on muistettava, että se rippuu kovasti koneesta ja sen aikaisemmasta käytöstä. Tietyissä olosuhteissa saadaan nopeutettua jonkin verrtan, sitä enemmän, mitä ylimalkaisemmin kone on hoidettu.

Sen sijaan rautaopuolen päivityksillä saadaan useinkin selvää nopeuden lisäystä. Toisaalta tämäkään keino ei ole automaattisesti niin tehokas, mitä päivittäjä saattaa toivoa ja varsinkin mitä mainokset ja media uskottelee.

Lista on mielestäni sikäli hyödyllinen - tämä tai jokin muu - että siinä on runkoa kokeilla ja huomata asioita omakohtaisesti. Edellä aivan oikeita varauksia onnistumiselle. Miksi ei siinä puhuta koneen siivouksesta kun ohjeessa asennetaan CCleanerkin, vain rakisterin puhdistuksesta, joka ei ole lainkaan niin tärkeä?


824.9.2011 22:28

Originally posted by Neptun:
Miksi ei siinä puhuta koneen siivouksesta kun ohjeessa asennetaan CCleanerkin, vain rakisterin puhdistuksesta, joka ei ole lainkaan niin tärkeä?
Oppaan ideana on olla jatkuvasti kasvava ja laajentuva kokoelma, kenties jo loppuvuoteen mennessä 20-30 sivun mittainen. Eli tuokin ehdotus tullaan listaamaan ja mielellään otetaan myös muita vinkkejä vastaan ja laajennellaan tarpeen ja resurssien mukaan.

Petteri Pyyny (pyyny@twitter)
Webmaster
http://AfterDawn.com/

924.9.2011 23:08

Originally posted by dRD:
Eli tuokin ehdotus tullaan listaamaan ja mielellään otetaan myös muita vinkkejä vastaan ja laajennellaan tarpeen ja resurssien mukaan.
Erityisesti uusia käyttöjärjestelmiä, kuten Vistaa ja 7 vaivaa mediatiedostojen pikkukuvien luonti. Hitaammissa koneissa tuo on vähän ikävä toiminto, joten se ehkä kannattaa ottaa pois päältä.

Toiminnon saa pois päältä poistamalla rekisterieditorin kautta HKEY_CLASSES_ROOT\.pääte\ShellEx -kansion sisällä olevat alikansiot.

esim. HKEY_CLASSES_ROOT\.avi\ShellEx alikansiot poistamalla ei .avi -tiedostoille muodostu enää esikatselukuvaketta ja .avi -päätteisiä tiedostoja sisältävän kansion käsittely nopeutuu huomattavasti. Saman toiminnon voi suorittaa myös .mkv, .mp4, .mpg, ym. päätteisille videotiedostoille.

Tämä auttaa myös, jos mediatiedostoa poistettaessa tulee usein viesti, että kyseinen tiedosto on käytössä eikä sitä voida poistaa. Tämä johtuu siitä, että explorer.exe (resurssienhallinta) yrittää muodostaa tiedostolle esikatselukuvaketta, eikä se anna sitä poistaa ennenkuin se on tehtävänsä suorittanut.


E: Muutos vaatii tietokoneen uudelleenkäynnistämisen. Kyseinen avain kannattaa viedä talteen ennen muutoksen tekoa, sillä muutoin esikatselukuvakkeiden luonnin palautus voi osoittautua haasteelliseksi :)

Testattu toimivaksi Windows 7 32- ja 64-bittisillä käyttöjärjestelmillä.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 24.9.2011 @ 23:33

1025.9.2011 0:40

Selaimella on todellakin merkitystä. Vanhoihin koneisiin olen asentanut Pale moonin 3.6.xx version joka on käytännössä optimoitu versio vanhasta Firefoxista. Sillä netti pyörii iloisesti athlon 64 ja Pentium 4 prossuillakin.

1125.9.2011 14:26

Hyödyllinen lista noista "turhista" palveluista. Suurimman osan olen jo itse kaikista perheen koneista laittanut manuaaliseksi, mutta muutama uusikin siellä oli. Voisiko tuon listan laittaa myös englanniksi, nimet kun eivät suoraan aina suomeksi käänny ja moni varmaan käyttää eng-käyttistä?

1225.9.2011 18:07

Tuolla jo edellä todettiin, että ns. turhien palveluiden lopettaminen ei nykykoneita nopeuta. Ei niin paljoa, että sitä mitenkään huomaisi. Voihan niitä harrastuksen vuoksi sorkkia, mutta saattaa löytyä tärkeämpääkin nopeuttamisen keinoa. Ilman asiantutemusta sillä voi vielä saada hankalia häiriöitä koneeseensa :-)


133.10.2011 17:29

Tässä oma listaukseni tietokoneen nopeuttamisesta softan keinoin. Se on osa laajempaa juttua, jossa sanotaan mm. että kaikki listaukset ovat yhtä oikeita tai vääriä. Tämä on Neptunin lista hiukan tiivistetyssä muodossa:

1 Pidä aina virukset ja haittaohjelmat poissa koneestasi. (Jos koneesi on jo vanhempi, niin huomaa, että raskaat virustorjunnat hidastavat konetta huomattavasti. Vaihda keveämpiin, jotka ovat ilmaisiakin.)
2. Siivoa koneesi puhdistusohjelmalla säännöllisesti, esim. CCleaner
3. Poista turhat esiasennetut (merkkikoneissa) ohjelmat
4. Säädä, mitkä ohjelmat käynnistyvät yhdessä käyttiksen kanssa. Varo erityisesti ohjelmia, jotka ottavat automaattisesti yhteyden nettiin päivityksiä tai muuta tarkoitusta varten.
5. Poista turhat ohjelmat, joita et enää käytä, ja väliaikaistiedostot
6. Päivitä kaikki ohjelmasi, muutkin kuin käyttiksen, heti kun niihin tulee päivityksiä. Tämä on myös turvallisuuskysymys.
7. Eheytä ajoittain kovalevy. Käytä uusia älykkäitä eheyttäjiä, jotka eheytyksen lisäksi järjestävät tiedostoja käytön kannalta oikeisiin paikkoihin.
8. Käyttämäsi selaimen optimointi
9. Koneen virhetoimintojen seuraaminen ja virheiden aiheuttajien poistaminen.
10. Indeksoinnin poistaminen Windowsin hakutoiminnoista

Tietokoneharrastaja voi sanoa, että listastahan puuttuu monta asiaa, joilla konetta voi nopeuttaa. Niin puuttuukin – ja aivan tarkoituksella. Siinä ei ole esim. Windowsin tarpeettomien palveluiden lopettamista, sillä sellaisella ei ole mitään käytännön merkitystä. Ei ole rekisterin siivousta, koska se hoituu turvallisimmin CCleanerin pudistuksilla. Muuten ei pidä mennä rekisteriin puuttumaan. Eikä mitään boostereita jne...

Koko juttu on täällä:
http://neptunet.net/blogi/2011/10/03/on...ne-liian-hidas/

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 3.10.2011 @ 17:30

1428.10.2011 15:16

Ihan nyt tälläinen käytännön esimerkki rekisterin eheyttämis ohjelmasta.
En ole win7 rekisteriä eheyttänyt erikseen erillisellä ohjelmalla ainoastaan vinukan omalla defragilla koko kovon silloin tällöin! (automaatti defrag kerran kuukaudessa)

ja kappas ohjelma suosittelee!! ei tarvitse eheyttää rekisteriä pienennus ainoastaan 2.3%! Eli ei sitä tarvitse erikseen eheyttää kun windowsin defrag hoitaa sen samalla kertaa kun eheyttää koko kovon? olisko sellainen mitenkään mahdollista?? vai ei, miksi se eusing defraggeri sellaista väittää?? PRKL.. :}

1528.10.2011 16:38

Voi olla, että softat ja ohjeet tarkoittavat hiukan eri asioita. Eheytyksessä vain siirretään tiedostoja, niitä ei poisteta. Siivouksessa ja optimoinnissa poistetaan tiedostoja, esim. rekisteristä tyhjään viittaavia merkintöjä. Noin mitenkään tarkoilla aikalaitteilla mittaamatta on silloin pelkän rekisterin eheytyksellä tuskin mitään etua. Sen sijaan toiminnan kannalta sen siivouksella/optimoinnilla voi ehkä olla, riippuen siitä miten paljon turhaa siellä on.


163.1.2012 17:24

Vai että SSD levyyn vaihtaminen... Ne on niin kalliita, että samalla rahalla vois hommata kokonaan uuden koneen. Eikä oo mitään hyötyä hommata jos ei emolevyn väylänopeus tue levyn nopeutta.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 3.1.2012 @ 17:24

Niin se keksi kompuroi.

Tsekkaa Flickr:ni! http://bit.ly/tQU0Iq | Vieraile nettisivuillani: http://www.nikosite.net

173.1.2012 23:32

Originally posted by Nikotiko:
Vai että SSD levyyn vaihtaminen... Ne on niin kalliita, että samalla rahalla vois hommata kokonaan uuden koneen. Eikä oo mitään hyötyä hommata jos ei emolevyn väylänopeus tue levyn nopeutta.

60 gigaisia saa alle 100 euron minkä lisäksi nopeushyöty on huima normaaliin kovalevyyn verrattuna SATA 2 väylälläkin.

184.1.2012 0:01

Originally posted by jartar:
Originally posted by Nikotiko:
Vai että SSD levyyn vaihtaminen... Ne on niin kalliita, että samalla rahalla vois hommata kokonaan uuden koneen. Eikä oo mitään hyötyä hommata jos ei emolevyn väylänopeus tue levyn nopeutta.

60 gigaisia saa alle 100 euron minkä lisäksi nopeushyöty on huima normaaliin kovalevyyn verrattuna SATA 2 väylälläkin.


Ja tilaahan on vaikka muille jakaa. Hyötysuhde ei tosiaankaan vanhemmalla koneella ole sen vähän tilan arvoinen verrattuna siihen pieneen nopeuslisään.

Niin se keksi kompuroi.

Tsekkaa Flickr:ni! http://bit.ly/tQU0Iq | Vieraile nettisivuillani: http://www.nikosite.net

194.1.2012 0:30

Originally posted by Nikotiko:

Ja tilaahan on vaikka muille jakaa. Hyötysuhde ei tosiaankaan vanhemmalla koneella ole sen vähän tilan arvoinen verrattuna siihen pieneen nopeuslisään.

Ei sinne SSD:lle ole pakko kaikkea laittaa. Tärkeimmät sinne ja varasto erikseen. Perus nettikone missä on edes kohtuullinen tuplaydin prossu saa kunnon nopeuslisän SSD:stä.


Asus P8P67, i5 2500-K, Scythe Ninja 3, HD 6850, Fractal Design R3, Seasonic S12 II-520W, Logitech diNovo keyboard + g500 mouse.
Amilo Pa 3515 "tuunattu" Akasa 455, alivoltitus, Windows 7, OCZ Agility 3.

204.1.2012 0:32

Originally posted by jartar:
Ei sinne SSD:lle ole pakko kaikkea laittaa. Tärkeimmät sinne ja varasto erikseen. Perus nettikone missä on edes kohtuullinen tuplaydin prossu saa kunnon nopeuslisän SSD:stä.

Sama kun laittaisit tuliterän polttoainepumpun ikivanhaan ladaan.

Niin se keksi kompuroi.

Tsekkaa Flickr:ni! http://bit.ly/tQU0Iq | Vieraile nettisivuillani: http://www.nikosite.net

214.1.2012 18:38

Originally posted by Nikotiko:
Originally posted by jartar:
Ei sinne SSD:lle ole pakko kaikkea laittaa. Tärkeimmät sinne ja varasto erikseen. Perus nettikone missä on edes kohtuullinen tuplaydin prossu saa kunnon nopeuslisän SSD:stä.

Sama kun laittaisit tuliterän polttoainepumpun ikivanhaan ladaan.

Niin että rinnastat sen siihen kun koneesta poistetaan suurin pullonkaula. Hienoa...

224.1.2012 18:39

Originally posted by jartar:

Niin että rinnastat sen siihen kun koneesta poistetaan suurin pullonkaula. Hienoa...

Eipä se moottori siitä parane vaikka kuinka vaihtelisit muita osia. Sitä vaan meinaan ;)

Niin se keksi kompuroi.

Tsekkaa Flickr:ni! http://bit.ly/tQU0Iq | Vieraile nettisivuillani: http://www.nikosite.net

234.1.2012 23:23

Kyllä tuo SSD:hen vaihto kannattaa vaikka ei emo täyttä siirtonopeutta tukisikaan. Hakuaika pienentyy murto-osaan entisestä ja sen huomaa hyvin äkkiä juuri tällaisessa käytössä mistä tämä opas puhuu. Olen vaihtanut kolmeen hyvin eri-ikäiseen myllyyni SSD:n ja jokainen on siitä hyötynyt isosti. Mekaaniseen kiintolevyyn verrattuna parhaan ja huonoimman SSD:n nopeuserot ovat marginaalisia. Rohkeasti vaan poistamaan tämä pullonkaula, se ero on kuin yöllä ja päivällä.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 4.1.2012 @ 23:26

248.2.2012 22:16

Originally posted by fatgonzo:
Kyllä tuo SSD:hen vaihto kannattaa vaikka ei emo täyttä siirtonopeutta tukisikaan. Hakuaika pienentyy murto-osaan entisestä ja sen huomaa hyvin äkkiä juuri tällaisessa käytössä mistä tämä opas puhuu. Olen vaihtanut kolmeen hyvin eri-ikäiseen myllyyni SSD:n ja jokainen on siitä hyötynyt isosti. Mekaaniseen kiintolevyyn verrattuna parhaan ja huonoimman SSD:n nopeuserot ovat marginaalisia. Rohkeasti vaan poistamaan tämä pullonkaula, se ero on kuin yöllä ja päivällä.
Todellakin. Hakuaika on se, joka tekee ison eron. se voidaan periaatteessa pyöristää 0 sekuntiin. Siinä missä mekaaninen levy vielä ettii tiedoston palasia ympäri levyä, ssdllä ollaan jo lukemassa uutisartikkelia hardware.fissä :P

2513.2.2012 14:32

Miten tuo AHCI kytketään Linux Mint 12 käyttöön? Näkeekö sen DOS:ista että onko se päällä?


Perusnörtti rekkamies..

Acer Aspire M3201.
CPU: AMD Phenom x3 8550 2.2 GHz.
GPU: Asus NVIDIA GeForce GTS 450 1Gb GDDR5.
3x2Gb DDR2 Ram.
1Tb Western Digital 7200rpm kovalevy.

PS3 40Gb.

Samsung Galaxy S (I9000)

Kommentoi artikkelia

Mikäli sinulla ei ole vielä Tom's Hardware Suomi-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään Tom's Hardware Suomi-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen Tom's Hardware Suomi -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Tom's Hardware Facebookissa

Uusimmat uutisotsikot

Nvidia julkaisee GeForce GTX 660 -näytönohjaimen jo kesäkuussa? Nvidia julkaisee GeForce GTX 660 -näytönohjaimen jo kesäkuussa? (29.5.2012 21:42)
Nvidia julkaisi vastikään menestyksekkäästi GeForce GTX 680 ja 670 -näytönohjaimet, mutta GTX 670:n hinnan ollessa 400 euron tuntumassa monet varmasti odottavat vielä Nvidian kukkaroystävällisempien ....
Asus nostattaa hypeä Computexin alla Asus nostattaa hypeä Computexin alla (29.5.2012 13:24)
Asus on julkaissut kiusoitteluvideon, jossa yhtiö lupaa esitellä jotakin uutta ("Next Transformations") lähiaikoina. Rivien välistä voi lukea, että Asukselta on luvassa uusia hybriditabletteja ....
PowerColorilta massiivinen Radeon HD 7970 X2 -näytönohjain PowerColorilta massiivinen Radeon HD 7970 X2 -näytönohjain (28.5.2012 22:31)
Nvidia julkaisi vastikään oman kahden piirin monsterinäytönohjaimensa messevään 1000$ hintaan, mutta punaisessa leirissä ollaan oltu hiljaa New Zealand -koodinimellä kulkevasta tuplapiirimallista. ....
6 kommenttia
Uusi siru mahdollistaa Bluetoothia 1000 kertaa nopeamman tiedonsiirron Uusi siru mahdollistaa Bluetoothia 1000 kertaa nopeamman tiedonsiirron (28.5.2012 15:56)
Nanyangin teknillinen yliopisto ja I²R:n tutkijat ovat kehittäneet 60 GHz:n taajuusalueella toimivan mikrosirun, jonka ansiosta tiedostoja voidaan siirtää laitteiden välillä tällä hetkellä laajasti ....
10 kommenttia
AMD aloittaa seuraavan sukupolven FX-prosessorien tuotannon kesällä AMD aloittaa seuraavan sukupolven FX-prosessorien tuotannon kesällä (25.5.2012 16:12)
AMD julkaisi vastikään mobiilipuolen Trinity APU-suorittimet, mutta työpöytämalleja joudutaan vielä odottamaan elokuulle. Heikosti menestyneen Bulldozerin seuraajaa odotellaan myös aikaisintaan ....
2 kommenttia

Uutis- ja artikkelikommentit

Uutisarkisto

Sisältösyötteet

Tuoreimmat uutiset RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun