Opas: ilmajäähdytetyn PC:n rakentaminen ja osien valinta, osa 1

Artikkelin kirjoittaja: Teemu Laitila | 2 kommenttia

Toista osaa odotellessa


Vaikka kokeneemmat käyttäjät voivatkin hymyillä alentuvasti aloittelijoiden yksinkertaisille virheille, me olemme kuitenkin kaikki joskus tehneet virheellisiä ratkaisuja. Tietokoneet eivät ole missään tapauksessa halpoja kapistuksia ja vaikka itse kokoamalla säästääkin rahaa, huippukokoonpanon hinnaksi muodostuu silti helposti pitkälle päälle tonni.

Siitä syystä komponenttien valinta onkin syytä suunnitella tarkasti etukäteen. Valitse ensiksi hyvä kotelo ja varmista samalla, että muut valitsemasi komponentit on mahdollista asentaa siihen. Ei kanna myöskään liian nopeasti hylätä vanhoja ideoita kuten sivutuulettimia. Mittaustemme perusteella voimme vakuuttaa, että niistä on hyötyä monessa tapauksessa.



Mitä tapahtuu toisessa osassa?

Jos et halua käyttää uutta tietokonettasi Hot Dog -koneena (kuten yllä), kannattaa tutustua tämän sarjan toiseen osaan, jossa käsitellään esimerkiksi prosessorin jäähdyttimen kunnollista asentamista. Siihen kuuluu muun muassa aloitteleville käyttäjille suunnattu opas lämpötahnan käytöstä.

Artikkelissa paneudutaan myös ylikellotetun GeForce GTX 480:n jäähdytykseen 64 asteeseen saakka vain 12 euron budjetilla säilyttäen silti 38 dB(A) melutason. Lopuksi matalaprofiiliseen Radeon HD 6850 -ohjaimeen asennettaan 6 cm tuulettimet, jotka pitävät sen viileänä ja lähes hiljaisena

kommenttia 2

myllis

Quote:
Koska tietojen turvaamiseksi ja asemien kestävyyden parantamiseksi lämpötilaa ei kannata päästää yli 30 asteeseen
Väärää informaatiota. Todennäköisyydet kovon hajoamiseen kasvaa oikein reilusti, jos noinkin viilenä käy. Oikea suositus on 40-45 astetta.

Solonen

Mielenkiintoinen artikkeli. Itse hommasin Coolmaster HAF 932 kotelon ihan vain ilmansiirron takia, ja olen ollut tyyytyväinen. Kotelo takaa helpon tyskentelyn ison kokonsa ansiosta ja johdot saa piilotettua ilmavirran tieltä kotelon ja emolevyn väliin. Prosessorituulettimena pyörii Coolink Corator DS, ihan vain hyvän hinta ja tehosuhteensa takia. Ylikellotettu prosessori ei pääse lähellekkään kriittisiä lämpötiloja tuon kanssa.

Kommentoi artikkelia