Hyötysuhdevertailu: Sandy Bridge vastaan muut

Puheenaiheena hyötysuhde

Toisen sukupolven Core-prosessorit on nyt julkaistu ja suorituskyky näyttäisi olevan kohdillaan. Jäljelle jääkin ksymys, että kuinka hyvä hyötysuhde uusissa prosessoreissa oikein on. Tällä tarkoitetaan siis suorituskyvyn ja tehonkulutuksen välistä suhdetta. Otimme asiasta selvää ja vertasimme Core i5/i7-2x00-prosessoreita (Sandy Bridge) AMD:n neli- ja kuusiytimisiin Phenomeihin sekä Intelin aiemman sukupolven Core-prosessoreihin.

Intelin uuden sukupolven Core-prosessorit ovat vihdoinkin ilmestyneet. Jos haluat lisätietoja niiden teknisistä ominaisuuksista ja suorituskyvystä, niin tarkista meidän edellinen artikkeli. Tämä artikkeli on omistettu Sandy Bridge –prosessoreiden tehonkulutukselle ja hyötysuhteelle.

Alhainen tehonkulutus ei ole nykypäivänä enää “kiva olla olemassa” –ominaisuus, vaan sillä on oikeasti oleellinen merkitys suorituskyvyn maksimoinnissa erilaisissa laskentatehtävissä. Alhaisen tehonkulutuksen tärkeys korostuu Sandy Bridgen kohdalla erityisesti, koska Intel aikoo käyttää arkkitehtuuria niin entry-tason Core i3 –prosessoreissa kuin tehokkaissa Xeon-työasemaprosessoreissa. Suurin osa Intelin suurelle massalle tarkoitetuista prosessoreista tullaan tänä vuonna rakentamaan Sandy Bridge –arkkitehtuurin päälle, joten erillinen hyötysuhdeartikkeli on tarpeen.



Ennakkoon osattiin jo odottaa, että Sandy Bridge –arkkitehtuuri on paitsi suorituskykyisempi kuin Nehalem-arkkitehtuuri, niin myös vähävirtaisempi. Laajempi Sandy Bridge –katsausartikkelimme, johon viittasin ylempänä, todisti näiden ennakkoarveluiden pitävän enemmän kuin paikkansa. Suorituskyvyn kasvun taustalla on tietysti arkkitehtuuriset parannukset. Sandy Bridge –prosessoreissa on esimerkiksi otettu käyttöön rengasväylä, dekoodattu mikro-operaatiovälimuisti, parannettu BPU:n tarkkuutta, suurennettu buffereiden kokoa, parannettu liukulukulaskentaa ja helpotettu eri komponenttien pääsyä välimuistiin. Nopeusparannus Sandy Bridgen eduksi näkyy etenkin yksisäikeisissä ohjelmissa, kuten Lamessa ja iTunesissa.

Sandy Bridge –prosessoreiden keskimmäisen tehokkuusluokan mallien TDP-arvo on aiemmista sukupolvistakin tuttu 95 wattia, mutta Sandy Bridge –prosessoreissa on otettu virrankulutus aiempaa paremmin huomioon muutoin. Prosessorit osaavat sulkea automaattisesti osia, joita ei sillä hetkellä tarvita. Prosessorista nimittäin löytyy oma virranhallintayksikkö ja kolme erillistä jännite- ja taajuuslinjaa. Nämä ovat käytännön tasolla ne syyt miksi Sandy Bridge –prosessoreissa on yksi pinni vähemmän kuin edellisen sukupolven malleissa.

S- ja T-kirjaimet prosessorin mallinimessä tarkoittavat, että prosessorin TDP-arvo on 65, 45 tai 35 wattia. Prosessoreissa tehonkulutusta on alennettu estämällä kellotaajuuden kasvu liian korkeaksi. Testailemme näitä erikoismalleja myöhemmin. Nyt keskitymme ainoastaan Core i5- ja i7-2x00-sarjan prosessoreihin.

Olemme jakaneet artikkelin kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa tutkimme kokoonpanoja, joissa käytetään integroituja näytönohjaimia ja vertaamme saatuja tuloksia kokoonpanoihin, joissa on käytetty erillistä näytönohjainta. Käytössämme on AMD-prosessoreille (Phenom II X4 965 ja X6 1100T) 890GX-piirisarja, josta löytyy integroitu näytönohjain. Valitsimme nämä prosessorit sen vuoksi, että halvemmat AMD-prosessorit olisivat synnyttäneet liian suuren hintakuilun testiprosessoreiden välille. Intelin edellisen sukupolven prosessoreille otimme käyttöön H55-piirisarjaan perustuvan emolevyn. Sandy Bridge –prosessoreille valitsimme luonnollisesti H67-piirisarjan.