Googlen älylasien ergonomia, suorituskyky ja käytännöllisyys testissä

Artikkelin kirjoittaja: Chris Angelini Artikkelin suomentaja: Valtteri Ahonen | 2 kommenttia

Glassin suorituskyky

Mitä voidaan odottaa rautapuolelta, kun on kyse älylaseista? Google on varmasti valinnut komponentit tavoitteenaan tasapainottaa keskenään suorituskyky ja akkukesto. Ainakin testatussa versiossa (XE4) nopeuden kanssa ei ollut ongelmia. Sen sijaan akkukeston kanssa on vielä hiomista.

Glassin sisällä on 16 GB tallennuskapasiteettia, josta käyttäjän täytettäväksi jää noin 12,6 GB. Tilaa on riittävästi niin kuville kuin 720p-videollekin. Yhdeltä istumalta laitetta ei kuitenkaan saa täyteen millään, sillä täydellä akulla kuvaa videota noin 53 minuuttia (eli 1,88 GB), minkä jälkeen akku on käytetty loppuun. Yleisluontoisempi käyttä takaa virtaa suunnilleen sen aikaa, kuin muutkin asiaan perehtyneet ovat jo ehtineet raportoimaan, eli noin viidestä kuuteen tuntia. Yleisluontoiseen käyttöön voi sisältyä ajo-ohjeiden hakemista, muutaman kuvan nappailua silloin tällöin, parin tekstiviestin lähettämistä ja jokusen 10 sekunnin videon kuvaamista. Tällä hetkellä on lähes mahdotonta saada Glass kestämään koko päivää, mutta Googlen tiedetään työskentelevan ongelman kimpussa ahkerasti. XE5-päivityksen tiedetään muuttavan ainakin Glassin taustasynkronointia, joka saattaa tulevaisuudessa vaatia latauskaapelin kytkemistä ja Wi-Fi-yhteyttä.



5 megapikselin kamera ottaa hyvässä luonnonvalossa erinomaisia kuvia. Sisätiloissa tai illan hämärtyessä kuvien taso laskee kuitenkin jyrkästi ja sama pätee myös videoon. Ulkona hyvässä valossa videot ovat tasokkaita, mutta keinovalossa video muuttuu suttuisemmaksi ja rakeiseksi.

Glassin mikrofoni toimii parhaiten aivan lähietäisyydeltä, kunhan sen pitää suojassa tuulelta. Jopa sisätiloissa, joissa on paljon ihmisiä, on videolta helppo erottaa taustameteli varsinaisesta kuvatusta keskustelusta. Varjopuolena on luonnollisesti se, että jos kuvattava kohde siirtyy yhtään kauemmaksi, alkavat äänet nopeasti kadota. Autolla ikkunat auki ajaessa kaikki muut äänet hukkuvat tuulen huminaan jo kaupunkinopeuksissa.



Huolimatta nopeasta nettiyhteydestä langattoman reitittimen kautta kotioloissa, eivät Googlen Hangouttien kuvan- ja äänenlaatu yltäneet aivan odotuksien tasolle. Glassista keskustelukumppanille välittynyt kuva on pikselöitynyttä ja nykivää. Lisäksi, vaikka ääni kulkikin Glassiin päin kohtuullisesti, olisi videon kuvaaminen diaesitykseksi ehkä turhan kilttiä. Puhelimesta jaetulla LTE-yhteydellä tulos ei ollut yhtään sen parempi. Tavalliselta kotitietokoneelta Hangoutin kuva ja ääni kuitenkin välittyivät hyvin, joten tiedämme sanoa, ettei kyse ole vain palvelun heikosta laadusta.



Äänitekniikkansa puolesta Google Glass on pyörinyt julkisuudessa paljon, sillä Glass käyttää äänen tuottamiseen värisevää elementtiä, joka resonoi äänet suoraan sisäkorvan luihin. Tämä kuulostaa erikoiselta, mutta toimii ihailtavan hyvin. Hieman erikoisesti, Glassin äänet kuulostavat parhaalta kun työntää sormet korviin, jolloin ympäristön äänet eivät pääse häiritsemään.

Videoiden äänistä saa selvää, puhuttuja reittiohjeita pystyy seuraamaan ja Googlen vieraille kielille kääntämät lauseet olivat kauniisti lausuttuja. Mahtavaa. Suurin valittamisen aihe on äänenvoimakkuuden säätö, jota ei ole. Näin ollen joka kerta kun ottaa vastaan puhelun vaikkapa autoa ajaessa, on syytä hiljentää sekä radio että ilmastointi, mikäli soittajan puheesta aikoo saada jotain selkoa. Jopa vilkkaan kadun varrella seisominen oli riittävästi sotkemaan Glassin tuottaman äänen.



Glassin ”prismaprojektori” (kuva heijastetaan prismaan, joka käntää sen suoraan silmään) on vähemmän häiritsevä kuin voisi ajatella. Googlen mukaan näytön tarkkuus vastaa 25-tuumaista teräväpiirtotelevisiota kahden ja puolen metrin päästä tarkasteltuna ja kuva on normaalissa näkökentässä. Todellisuudessa kuvaa on katsottava hieman ylöspäin, jotta sen näkisi tarkasti. Luettavuus ja responsiivisuus ovat molemmat hyvää luokkaa ja kuva on kirkas. Testikappaleesta löytyi heti kättelyssä kaksi kuollutta pikseliä, mutta Google huomioi näytön vialliseksi vasta kun kuolleita pikseleitä on vähintään neljä.



Yksi lukijoista kyseli, kuinka Glass suoriutuu epäsuotuisissa olosuhteissa, eli toisin sanoen kirkkaassa valossa. Projisoitu kuva on paikoitellen todella vaikea nähdä suorassa auringonvalossa (ks. kuva, jossa autoa kohti paistavaa aurinkoa on mahdotonta väistää). Kameran sensori toimii kuitenkin hyvin. Lisäksi tietysti pään kääntäminen niin, että näyttö on jotakin tummaa vasten, on usein mahdollista, mikä helpottaa näytön katsomista. Testin aikana ei valitettavasti satanut, minkä lisäksi Google oli hyvin yksioikoinen ohjeistaessaan, ettei Glassin saa antaa kastua.

kommenttia 2

Baalaaxa

Quote:
Tallennustila: 16 GB josta käytössä noin 12 GB

Ilmeisesti tässä tarkoitetaan: "16GB josta käytettävissä noin 12GB".
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 13. kesäkuuta, 2013 @ 5:30

G0lden_Kebab

Sain kerran pikaisesti koittaa noita googlen laseja, tuntu kyllä tosi omituiselta päässä varsinkin kun se toinen sanka on todellakin massiivinen, mutta istuivat yllättävän hyvin kyllä minunkin isoon kupoliin.

Katseita kerää tuollaiset kyllä, se on varma

Enkä kyllä epäile noiden kätevyyttä tietyissä tilanteissa.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 1. lokakuuta, 2013 @ 17:50

Kommentoi artikkelia