Esikatsaus: VIA VN1000 ja Nano DC

Artikkelin kirjoittaja: Panu Roivas | 0 kommenttia

Loppuyhteenveto



Meidän täytyy myöntää, että olimme hieman hämmästyneitä siitä, miksi VIA vaikutti olevan kiinnostunut kevyestä pelaamisesta integroidulla piirillä. Emme ole kuitenkaan testanneet S3:lta mitään pitkiin aikoihin. Meidän epäuskomme osoittautui perustelluksi kun testasimme muutamaa peliä testipenkistämme. Suurin osa moderneista peleistä ei toimi pelattavasti integroiduilla piireillä edes matalimmilla asetuksilla. Voisiko Chrome IGP olla järkevä ratkaisu vanhojen pelien pelaamiseen? Ehkäpä. Ajurien on kuitenkin parannuttava ennen kuin pelaamista voi edes ajatella.

Suurempi ongelma (minkä myös Intelin Sandy Bridge tulee kohtaamaan) on se, että pelit kehittyvät nopeammin kuin integroidut piirit, joten uusinkaan ratkaisu ei ole riittävä. Käytännössä Chrome 520 IGP on luultavasti tehokkaampi kuin TNT2, joten pelatessa joutuu tyytymään vanhempiin peleihin.

Pidetään kuitenkin mielessä, ettei vähävirtaiset alustat ole tarkoitettu pelaamiseen, ja Nano DC suoriutuu median toistosta ja kevyestä toimistotyöstä riittävän hyvin. Se päihittää jopa Intelin Atomin samalla kellotaajuudella, vaikka Atomia tukisi Nvidian seuraavan sukupolven ION-alusta.
Nano DC on siis suorituskykyinen vähävirtainen alusta, joka ei kuitenkaan edelleenkään pysty kilpailemaan työpöytäsuorittimia vastaan, vaikka VIA niin tahtoisikin. Tästä huolimatta vieläkin vähävirtaisempi tuotantoversio tulee olemaan varteenotettava vaihtoehto media-orientoituneisiin kokoonpanoihin ja miniläppäreihin tulevina kuukausina.

Ehkäpä tärkein kysymys VIAlle on kuitenkin: Milloin alusta on valmis? VN1000-piirisarja julkistettiin melkein vuosi sitten. Se odottaa edelleen prosessitekniikan kutistumista. Sitten se tarvitsee vielä valmistajia käyttämään sitä tuotteissaan. Tämä olisi ollut loistava menestyst vielä ennen ION 2 ja Core i3 tuloa. Vuotta myöhemmin olemme edelleen vakuuttuneita sen suorituskyvystä. Nyt sen ajurit pitää vain saada kuntoon, ja tuoda tuote markkinoille.

Kommentoi artikkelia