Adobe Flash: Katsaus selaimiin, kodekkeihin ja suorituskykyyn

Adobe Flash Player: Lyhyt historiikki

Satojen testien ja useiden tuntien videomaratonien jälkeen havaitsimme muutamia mielenkiintoisia piirteitä Adoben Flash 10.1 -tekniikassa. Tulokset olivat mielestämme niin kiinnostavia, että ajattelimme sinunkin olevan kiinnostunut tuloksistamme.

Pitää siitä tai ei, niin Adoben Flash-formaatti on läsnä kaikkialla webissä. Tutkimuksissa (ComScore) on arvioitu, että jopa 75 prosenttia kaikista nettivideoista on Flash-pohjaisia. Katselet netistä ohittamiasi TV-lähetyksiä tai seurailet uutisia verkosta, niin sinulle tuskin tulee koskaan vastaan sellaista päivää ettet tarvitsisi Flashia lainkaan. Samoille markkinoille on ilmaantunut kilpailevia ratkaisuja, kuten Microsoftin Silverlight tai HTML5. Palaamme näihin kahteen tekniikkaan kenties myöhemmin, mutta nyt keskitymme vain ja ainoastaan Flashiin.



Ennen kuin etenemme pidemmälle, niin on tärkeää erottaa kodekki ja tiedostosäiliö toisistaansa. Adoben Flashia voidaan ajatella videosäiliömuotona, vaikka se on itse asiassa paljon enemmänkin. Flash-videoissa on mahdollista käyttää kolmea eri kodekkia: Sorensen Sparkia, H.264:ää tai On2 VP6:tta. Mikä siis on käytännössä ero kodekin ja tiedostosäiliön välillä? Tilannetta voisi verrata etelänmatkaan, jossa matkalaukkusi on tiedostosäiliö. Kodekki taas on tapa, jolla saat kaikki tavarasi pakattua laukkuihisi. Tämä ajatus pätee periaatteessa kaikkeen sisältöön. Esimerkiksi Microsoftin AVI (Audio Video Interleave) on tiedostosäiliö, jonka sisältö voidaan enkoodata H.264:llä, Xvidillä, DivX:llä jne.


Kodekit: nykytilanne

Flashin alkuaikoina (ennen versiota 8) Sorensen Spark oli ainoa käytössä ollut kodekki. Kyseessä on epätäydellinen johdannainen H.263:sta, joka on vielä nykypäivänäkin laajasti käytössä. Flashin kasiversion myötä Adobe otti käyttöön uuden kodekin, On2:n kehittämän VP6:n. VP6:n kuvanlaatu Sorensen Sparkiin verrattuna oli paljon parempi samalla bittivirralla. H.264-kodekki mahdollistaa vieläkin parempilaatuisen kuvan, mutta se vaatii samalla paljon enemmän laskentatehoa.

Kun Yhdysvalloissa toimiva Hulu-videosivusto aukesi, niin sen videot olivat kaikki enkoodattu VP6-kodekilla (360p: 640x360 @ 700 Kb/s). Samalla sivusto kuitenkin tarjosi videoistaan H.264-kodekilla enkoodattua sisältöä (480p: 720x480 @ 1 Mb/s). Hulun teknologiajohtaja Eric Fengin mukaan he valitsivat VP6:n taaksepäin yhteensopivuuden vuoksi. Kaikissa koneissa ei ollut mahdollisuutta toistaa H.264-sisältöä. Nykyään kun lähes jokaisella surffaajalla on käytössä vähintään Flash 9, niin Hulukin on siirtynyt täysmääräisesti H.264-kodekin käyttöön.

Tavallista verkkosurffaajaa ei voisi vähempää kiinnostaa videoiden bittivirrat tai käytössä olevat kodekit. Nykypäivänä ihmisiä kiinnostaa enemmän HD-videoiden resoluutio. Resoluutiosta puhumisesta on tullut jo lähes kansanhuvi. Niitä jotka oikeasti tekevät kaksi- tai kolmiulotteista sisältöä, kiinnostaa nimenomaan bittivirta ja käytetyn kodekin hyötysuhde. Pikseleiden lukumäärällä ei ole mitään merkitystä heille.

Tällä hetkellä harmittaa erityisesti AMD:n käyttämä markkinointiterminologia. C-30- ja C-50-prosessoreihin perustuvia koneita markkinoidaan AMD:n Vision-kamppanjan mukaisesti brändillä ”HD Internet”. AMD haluaa antaa kuluttajille tiedon, että sen tuotteisiin perustuvat koneet ovat parempia toistamaan 1080p-sisältöä kuin Core 2-prosessorit tai Atom/Broadcom Crystal HD- tai Atom/Ion 2 -kombinaatioihin perustuvat kannettavat. Tämä ei kuitenkaan välttämättä pidä paikkaansa, koska AMD:n C-sarjan prosessorit eivät tarkoitettuja sellaisiin koneisiin, jotka pystyvät toistamaan 1920x1080-resoluution videota. Mutta kuten jo totesin, niin resoluutio ei määrittele videon laatua vaain bittivirta ja kodekki.


Brändien kirjavuus sekoittaa kenen tahansa pään. Älä välitä siitä. AMD:lla on käytössä yhteensä viisi eri Vision-tasoa, joiden on tarkoitus kuvastaa kuinka hyvin prosessori suoriutuu mediasisällön toistamisesta.