Nettiselainten Grand Prix VI: Firefox 6, Chrome 13, Mac OS X Lion

Artikkelin kirjoittaja: Teemu Laitila | 1 kommentti



Suunnitelmissamme on paljon mielenkiintoisia testejä, mutta tutkitaan pikaisesti mitä maailmassa on lähiaikoina tapahtunut selainrintamalla.

Apple julkaisi heinäkuun loppupuolella Mac OS X Lion 10.7 -version käyttöjärjestelmästään ja samalla mukana tuli Safari 5.1. Elokuun alussa Google sai valmiiksi Chrome 13 -version ja myöhemmin Firefoxista julkaistiin versio 6.

Uusien versioiden lisäksi selainmaailmassa on nähty draamaa, kun Firefoxin kehittäjät säikäyttivät kaikki suunnittelemalla versionumeroiden poistoa koko selaimesta (joka kuitenkin osoittautui ennenaikaiseksi huhuksi). Microsoftin Internet Explorer 9 julistettiin kaikkein turvallisimmaksi selaimen phishing-hyökkäysten estämisen osalta. Google kuitenkin kiisti raportin oikeellisuuden.

Mac OS X
Edellisten selainvertailuiden jälkeen saimme paljon ehdotuksia selainten testaamisesta myös Mac OS -käyttöjärjestelmällä. Siksi testissä on tällä kertaa mukana myös Safari natiivilla OS X -alustallaan.



Tämä saattaa herättää kysymyksiä onko Tom's Hardwarekin hurahtanut Appleen?

Siitä ei kuitenkaan ole kysymys. Kuten yllä lukee, selaimia on tarkoitus testata Mac OS -käyttöjärjestelmällä. Siinä ei puhuta mitään varsinaisesta Macista. Testissä tullaankin käyttämän samaa Core i5 -pohjaista työpöytää, jota käytetään monissa muissa testeissämme. Sen kasaamisessa on kuitenkin aikanaan otettu huomioon Mac OS X Snow Leopard -version mahdollinen testaaminen.



WBGP Test Suite v6.0
Mittauksiin käytettyä testipakettia hienosäädettiin tätä artikkelia varten. Sivunlatausaikoja mittaavia yhdistelmätestejä on paranneltu, laajennettu ja päivitetty. Mukana on myös kokonaan uusia WebGL-testejä sekä Ecma test262, joka tulee korvamaan Sputnik-testin. Maze Solver -testi on säädetty vastamaan paremmin tosimaailman tilanteita.

Mikä on tämän hetken paras web-selain? Mikä käyttöjärjestelmä on paras selailuun? Me otamme siitä selvää. Ennen radalle lähtöä tutustutaan kuitenkin testin kilpailijoihin.

kommentti 1

Croft

EDIT: Tarkemmin luettuna turha oli huomioni koska käännös on täynnä erilaisia virheitä. :]

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 13. tammikuuta, 2012 @ 6:12

Kommentoi artikkelia