Arvostelussa Nokia Lumia 2520: Nokian esiinmarssi tablet-markkinoille

Artikkelin kirjoittaja: Manu Pitkänen | 2 kommenttia


Nokia oli tämän vuoden syksyyn asti pienoinen outolintu puhelinvalmistajien keskuudessa. Kaikki merkittävät merkit olivat nimittäin tuoneet hyvissä ajoin markkinoille taulutietokoneita. Kanadalaisen Stephen Elopin luotsaama Nokia otti tietoisesti wait and see -odotustaktiikan eikä turhaan rynninyt ensimmäisten joukossa kilpailemaan asiakkaista.

Tablet-valmistajista yksi toisensa jälkeen epäonnistui ja menestys on jäänyt parhaimmillakin yrittäjillä vain keskinkertaiseksi. Poikkeuksena on tietysti Apple, joka käytännössä teki tableteista massatuotteen ja pääsi näin määrittämään ne ominaisuudet, joita ihmiset tableteiltaan haluavat.

Elopin mukaan Nokian intresseissä ei ollut kiirehtiä tabletin kanssa ja toistaa kilpailijoiden tekemiä virheitä. Yhtiö halusi tuoda omalaatuisen tuotteen, jollaista muilla ei ole tarjota. Muutaman vuoden kehitystyö lopulta realisoitui Nokia Worldissä Abu Dhabissa, jossa esiteltiin Lumia 2520.

Tabletin nimestä saattaa saada mielikuvan, että kyseessä Windows Phone -puhelinmalliston isoruutuisesta jatkeesta. Designkielessä ja käyttökokemuksessa on paljon samaa kuin Lumia-puhelimissa, mutta teknisesti se on hyvin erilainen laite. Käyttöjärjestelmänä ei ole Windows Phone, vaan ARM-suorittimille suunniteltu versio Window 8.1:stä (Windows RT).

Kyseinen käyttöjärjestelmä lanseerattiin vuosi sitten ja se löysi tiensä viiteen eri tablet-malliin, jotka ovat olleet toinen toistaan isompia pettymyksiä. Launch-kumppanit ovatkin nyt luopuneet kokonaan RT-suunnitelmistaan, minkä takia Windows RT -tabletteja on nähty tänä vuonna vain Nokialta ja Microsoftilta itseltään (Nokia siirtyy vuoden 2014 alussa Microsoftin omistukseen). Tässä mielessä Elopin lupaus omalaatuisesta tuotteesta pitää kutinsa, mutta teknologisesti isoja eroja kilpailijoihin ei ole.

kommenttia 2

perhana

Eli aivan kuten artikkelin kirjoittajakin toteaa, tablettien pääasiallinen käyttö on siis nettiselailu, viestittely, sekä kuvien ja videoiden katselu... olisi nyt sitten mukava tietää mitä sellaisia puutteita arvostellun tabletin ohjelmistossa on joka tekee näiden toimintojen käytöstä hankalaa?
Ja vaikka google mapsia ja gmailia ei löytyisikään, haittaako se loppukäyttäjää jos saatavilla on kuitenkin paremmin toimivat vaihtoehdot kyseisille sovelluksille, ja haittaako käyttäjää se että saatavilla oleva Youtube sovellus on ominaisuuksiltaan parempi kuin se "virallinen" versio...?

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 23. joulukuuta, 2013 @ 19:37

Olli50

Omalaatuisuus piilee myös hinnassa. Minun vaatumukseni laitteelle ovat peräisin PC-maailmasta. Yksi tärkeä pointti on tulostus. Jos hankkisin tuollaisen tabletin, siitä pitäisi voida tulostaa nykyisille printtereille. Se vain ei onnistu. Täytyisi hankkia samalla Wi Fi printteri ja se nostaa entistä enemmän hintakynnystä.

Tablettien maailmassa kallistuin 7" Android tablettiin. Se on kätevä, ja pilvipalvelulla pääsen tulostamaan vanhoilla laitteillani. Kaikkein parhaiten se soveltuu videoiden katseluun. Kuvaukseen se ei sovellu ollenkaan.

Kommentoi artikkelia