Ne tulevat taas – Snapdragon 835 -suoritin löysi tiensä Windows-läppäreihin

Manu Pitkänen
7. joulukuuta, 2017 16:56

Microsoft haluaisi ehkä jo unohtaa kokonaan Windows RT:n totaalisen floppaamisen, mutta se ei oikein onnistu kun ohjelmistojätti on herättänyt henkiin käyttöjärjestelmän henkisen seuraajan eli tehnyt Windows 10:stä ARM-suorittimilla toimivan version. Muutama laitemerkki on jo esitellyt omat Qualcomm-pohjaiset läppärinsä.
ARM-arkkitehtuuriin perustuvia suorittimia tukevaan Windows 10 -hankkeeseen ottaa osaa alkuvaiheessa HP, Lenovo ja Asus – eli yhden suurimmat tietokonemerkit. Mikäli hanke ei floppaa totaalisesti, uskaltavat ehkä muutkin yhtiöt esitellä omia ARM-pohjaisia Windows-tietokoneita. Qualcomm on ollut sattuneesta syystä hankkeen näkyvin tukija ja nyt esitellyt tietokoneetkin perustuvat yhtiön Snapdragon 835 -piiriin.
Microsoft on oppinut Windows RT -flopista, sillä perinteisille tietokoneille (x86) suunniteltujen sovellusten luvataan emulaattorin ansiosta toimivan myös uusissa ARM-koneissa. Näin ollen esimerkiksi Photoshopin pitäisi toimia tietokoneessa, vaikka suoritin onkin merkkiä Qualcomm. Uusia tietokoneita markkinoidaan jatkuvan Internet-yhteyden avulla, sillä Qualcommin suoritin sisältää älypuhelimein tapaan sisäänrakennetun LTE-modeemin. Tietokoneilla voi tehdä siis töitä paikoissa, joissa ei ole Wifi-verkkoa saatavilla.
Akkukestokaan ei ole lainkaan huono. Asus lupaa NovaGo-kannettavasta (2-in-1-hybridi) riittävän virtaa 22 tunnin käyttöä varten. HP:n Envy x2:n akkukeston luvataan olevan vuorostaan 20 tuntia.

Lue myös nämä
Tägit
Asus Asus NovaGo HP HP Envy x2 Qualcomm Qualcomm Snapdragon 835 Windows 10
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.