Huhu: Toisen sukupolven Surface-tabletti julkaistaan jo kesällä

Teemu Laitila
2. toukokuuta, 2013 14:37

Microsoftilla on jo työn alla uusi versio yhtiön Surface-tabletista, väittää taiwanilainen Digitimes perustuen omiin teollisuuslähteisiinsä. Sivuston mukaan Microsoft aikoisi julkistaa laitteen jo kesäkuun lopussa Build-konferenssissaan.
Lähteiden mukaan edellisen Surface-sukupolven odotettua heikompi menekki olisi saanut Microsoftin varovaisemmaksi laitteiden valmistusmäärien arvioinnissa. Digitimesin saamien tietojen mukaan Microsoft on tähän mennessä tilannut komponentteja noin 1 - 1,5 miljoona laitteen valmistamiseen. Edellisen sukupolven Surface-laitteita on epävirallisten arvioiden mukaan myyty kaiken kaikkiaan noin 1,5 miljoonaa kappaletta, joista yli miljoona olisi Surface RT -laitteita ja noin 400 000 Surface Pro -mallistoa. Toisaalta Surface-tablettien myynti erityisesti Pro-mallin osalta on ollut kohtalaisen rajoitettua Suomenkin myynnin alkaessa vasta tämän kuun aikana.
Digitimes ei osaa kertoa tarkemmin laitteiden ominaisuuksista, mutta väittää, että tulossa olisi 9 ja 7 tuuman kokoiset laitteet. Nykyisten Surface-mallien ruudun koko on 10,6 tuumaa. Pienempiin ruutuihin siirtymisen taustalla on alle 10 tuumaisten tablettien hyvä menekki. Esimerkiksi Applen noin kahdeksan tuumainen iPad Mini on myynyt erittäin hyvin ja yksi suosituimmista Android-tableteista on Googlen Nexus 7.
Teollisuuslähteet kertovat Digitimesille, että komponenttien valmistajat pysyvät paljolti samoina ja kokoamisen hoitaa tulevaisuudessakin suuri sopimusvalmistaja Pegatron Technology. Myös prosessorit tulevat edelleen Inteliltä ja Nvidialta. Inteliltä tullaan todennäköisesti näkemään Haswell-pohjaisia tablet-suorittimia Pro-luokan laitteissa kun RT-tableteissa käytettäneen Nvidian Tegra 4 -piirejä.
Vaikka laitteiden esittely tapahtuisi Digitimesin tietojen mukaisesti jo kesäkuun lopussa, myyntiin uusi sukupolvi tulee todennäköisesti vasta syksymmällä. Jos tieto seitsemän tuuman Surface-versiosta pitää paikkansa, käyttöjärjestelmänä on oltava uusi Blue-koodinimellä tunnettu Windows 8.1, joka sisältää tuen pienemmille näytöille. Windows 8.1 -päivityksen virallista julkaisua on veikkailtu lokakuuksi.

Lue myös nämä
Tägit
Microsoft Microsoft Surface Microsoft Surface RT
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.