Surface Pro tulee vihdoin Suomeen

Valtteri Ahonen
23. huhtikuuta, 2013 20:46

Microsoft on jakanut tuoretta tietoa Surface Blogissaan tablettinsa julkaisuaikataulusta.
Surface RT:n levikki laajenee kesän aikana muun muassa Koreaan ja Meksikoon. Vielä mielenkiintoisempi uutinen ainakin näin kotimaassa koskee kuitenkin Surface Pro -tablettia, jonka levikki laajenee paljon enemmän. Aiemmin vain Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Kiinassa saatavilla ollut laite tulee vielä ennen toukokuun loppua myyntiin Suomessa, Norjassa, Ranskassa, Saksassa ja lukuisissa muissa maissa.
Surface Pro on Microsoftin paljon kiinnostusta herättänyt tabletti, joka toimii Windows 8 -käyttöjärjestelmällä. "Pikkuveli" Surface RT toimii nimensä mukaan riisutulla Windows RT -järjestelmällä. Pro-versiossa on myös muun muassa tehokkaampi prosessori ja parempi näyttö sekä mukana käytännöllinen stylus.
Blogissa kerrotaan, että Surface Pro (128 GB) on ollut erittäin suosittu, ja Microsoftilla on ollut vaikeuksia pysyä mukana kysynnän vaatimassa tuotantovauhdissa. Yhtiö on myös pitänyt huolta siitä, että ennen laajempaa levitystä laitteita on riittävästi varastossa. Aika näyttää, onko menekkiin varauduttu riittävästi.

Lue myös nämä
Tägit
Microsoft Windows 8 Microsoft Surface
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.